Astronautti julkaisi kuvan hurrikaani Florencesta avaruudesta käsin: "Se on hyytävä jopa täältä katsottuna"

florence hurrikaani nasa
Astronautti Alexander Gerst julkaisi hyytävän kuvan hurrikaani Florencesta.ESA/NASA–A. Gerst
Julkaistu 12.09.2018 20:40
Toimittajan kuva

Johanna Lehtola

johanna.lehtola@mtv.fi

@LehtolaJo

Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan ja Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOOA:n Suomi NPP -sääsatelliitti on mitannut hurrikaani Florencen halkaisijaksi jo järisyttävät yli 640 kilometriä.

Lisäksi Euroopan avaruusjärjestö ESA:n astronautti Alexander Gerst, joka on parhaillaan kansainvälisellä avaruusasemalla, on julkaissut hyytävän kuvan Florencesta. Gerstin kuva Florencen silmästä on Nasan päivän kuvana.

– Oletko ikinä tuijottanut alas kategorian 4 hurrikaanin silmään? Se on hyytävää, jopa täältä avaruudesta, Gerst kirjoittaa.

Seuraa videolta suoraa lähetystä. Tiedotustilaisuudessa kerrotaan myrskystä ja myöhemmin kuvaa tulee myös Etelä-Carolinan Myrtlen rannalta:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

NOOA:n kansallinen hurrikaanikeskus on varoittanut USA:n itärannikkoa hurrikaanista, jonka odotetaan iskevän rannikolle torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Sen odotetaan aiheuttavan vaarallisia rankkasateita ja tulvia laajoilla alueilla. Myrskyvuoksen on ennustettu olevan jopa viidestä kuuteen metriä korkea. Yli miljoona ihmistä on käsketty evakkoon.

Myrskyn kokoluokka, yli 640 kilometriä, ulottuu Marylandin osavaltion Baltimoresta Massachusettsin osavaltion Bostoniin asti.

Hurrikaanikeskuksen mukaan Florencen keskus oli keskiviikkona noin 850 kilometrin päässä Pohjois-Carolinan Cape Fearista.

FLORENCE-NPP-Wednesday-965x1024 suomi-satelliittiNOAA/NASA/NRL

Sääsatelliitti otti kuvan hurrikaanista infrapunavalolla. Pilvien lämpötila voi olla kylmimmillään jopa - 62 celsiusastetta. Punaiset alueet ovat noin -56 celsiusastetta.

Tuoreimmat aiheesta

Amerikan hurrikaanit