Intialaisen miljoonakaupunki Mumbain lähiössä Talojassa asukas jos toinen hieraisi silmiään. Kulkukoirat ovat muuttuneet sinisiksi.
Kyse ei ollut kenenkään pilasta eikä mistään elokuvasta.
Koirat olivat saaneet sinisen värinsä ilmeisesti erään puhdistusaineita valmistavan tehtaan laskemista käsittelemättömistä teollisuusjätteestä läheiseen Kasadi-jokeen, missä ne olivat käyneet uimassa.
Viranomaiset ovat aloittaat tutkinnan siitä, onko yhtiö rikkonut ympäristösäännöksiä.
Koirista ei sokeita, vaikka huhut väittivät
Huhut ehtivät jo kertoa, että koirat olisivat sokeutuneet, mutta tämä on todettu paikkansa pitämättömäksi.
Mumbailaisen eläinsuojelujärjestö NMAPC:n edustaja kertoi National Geographic -lehdelle, että sadevesi on puhdistanut koirien turkit. Väriaine ei ole ilmeisesti aiheuttanut koirille mitään vammoja, mutta asia on yhä elvitettävänä.
Intiassa arvioidaan olevan noin 30 miljoonaa koiraa.