Atria sulkee tehtaan Kangasalla: Irtisanottavat voivat siirtyä muihin yhtiön tehtaisiin

AOP Atria
Tomi Natri/All Over Press
Julkaistu 18.11.2022 14:47(Päivitetty 18.11.2022 15:20)

MTV UUTISET – STT

Elintarvikeyhtiö Atria on päättänyt sulkea Pirkanmaan Kangasalla sijaitsevan Sahalahden siipikarjatehtaansa vuoden 2024 aikana. Yhtiö tiedotti muutosneuvottelujen lopputuloksesta perjantaina. Neuvottelut koskivat kaikkia tehtaan noin 130 työntekijää.

Säästötoimien avulla yhtiö kertoo hakevansa noin viiden miljoonan euron säästöjä vuosittain. Atrian siipikarjaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä kertoo STT:lle, että tehtaan sulkemispäätöksen taustalla on alan kiristynyt kilpailutilanne ja kallistuneet tuotantokustannukset.

–  Kilpailutilanne on sen kaltainen, että meidän on syytä tarkastella omia toimiamme ja pyrkiä parantamaan kannattavuutta ja tuotannollista tehokkuutta, hän sanoo.

Viimeisimmässä osavuotiskatsauksessaan lokakuussa Atria kertoi, että kustannusten nousu rasitti yhtiön tulosta. Yhtiön oikaistu liikevoitto oli heinä–syyskuussa 16,2 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Juha Gröhn totesi tulosjulkistuksen yhteydessä varsinkin energian hinnan olevan merkittävä epävarmuustekijä tulevana talvena.

"Toivomme, että mahdollisimman moni siirtyy"

Yhtiö kertoo tiedotteessa aikovansa keskittää siipikarjatuotantonsa tehtaalleen Nurmoon Etelä-Pohjanmaalle. Atria aikoo tarjota kaikille irtisanottaville mahdollisuutta siirtyä töihin muihin yhtiön tehtaille Suomessa.

Atria osti Sahalahden tuotantolaitoksen vuonna 2014 Saarioiselta.

Perälä kertoo, ettei yhtiöllä ole toistaiseksi arviota siitä, kuinka monen henkilön työsuhde lopulta päättyy, kun tehdas Sahalahdella suljetaan.

–  Suunnitelmat varmasti kirkastuvat viimeistään siinä kohtaa, kun asia on ajankohtainen, Perälä sanoo ja jatkaa:

–  Toki me toivomme, että mahdollisimman moni siirtyy. Sahalahden henkilöstö on hyvää henkilöstöä, johon meilläkin on tarvetta tänä päivänä.

Atria on parhaillaan rakentamassa kokonaan uutta siipikarjatehdasta Nurmoon Seinäjoelle. Yhtiöllä on alueella jo ennestään oma yksikkönsä, jossa on parhaillaan muutosneuvottelut käynnissä.

Uuden tehtaan on Perälän mukaan määrä olla valmis vuonna 2024.

Tuoreimmat aiheesta

Työelämä