Atrian tulos laski loppuvuonna – syynä muutos kuluttajien käyttäytymisessä

Elintarvikeyhtiö Atrian tulos laski loppuvuonna. Konsernin oikaistu liikevoitto oli vuoden viimeisellä neljänneksellä 9,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan se oli 16,7 milj. euroa.

Konsernin liikevaihto oli puolestaan loppuvuonna noin 438 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli ollut yli 450 miljoonaa euroa.

Koko vuoden tasolla sekä liikevaihto että oikaistu liikevoitto kasvoivat hieman. Liikevaihto oli lähes 1,8 miljardia euroa ja oikaistu liikevoitto oli 49,6 miljoonaa euroa.

Taustalla kuluttajien heikentynyt ostovoima

Atrian toimitusjohtajan Kai Gyllströmin mukaan viime vuosi oli monella tapaa kaksijakoinen. Konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani erityisesti Suomen ja Viron siivittämänä, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa tuloskehitys jäi heikommaksi. Vuosi jakautui myös selkeästi vahvaan alkuvuoteen ja heikompaan viimeiseen neljännekseen.

Gyllström sanoo tilinpäätöstiedotteessa, että viimeisellä neljänneksellä kuluttajien heikentynyt ostovoima johti liikevaihdon laskuun Suomessa.

– Kuluttajat ostavat edullisempia tuotteita ja harkitsevat tarkasti mitä ostavat. Kuluttajien asenteisiin heijastuu myös maailmanpoliittinen epävarmuus, ja se näkyy varautumisena ja säästämisenä. Näiden syiden vuoksi lihan markkinatilanne globaalisti on heikentynyt, mikä ilmenee pienentyneinä vientivolyymeina sekä lihamyynnin heikentyneenä kannattavuutena.

Kuluvana vuonna konsernin oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan viimevuotista pienempi. Atria ennakoi etenkin kuluttajien käyttäytymisen tuovan yhtiölle haasteita.

Lue myös:

    Uusimmat