Jenson Buttonin hieno voitto Australian GP:ssä oli näpäytys kaikille niille, jotka ovat epäilleet hallitsevan maailmanmestarin kykyjä ja mahdollisuuksia pärjätä Lewis Hamiltonin tallitoverina McLaren-tallissa.
Brittilehdistö ylisti vuolaasti Buttonin järkevää ajoa ja ovelaa taktista vetoa tulla vaihtamaan ensimmäisenä autoonsa kuivan kelin renkaat.
- Buttonin rohkea uhkapeli toi hänelle voiton jo toisessa kisassa McLarenilla. Neljännestä ruudusta lähtenyt maailmanmestari taikoi jäniksen hatustaan ja ajoi voittoon dramaattisessa kilpailussa, joka oli täysi vastakohta kahden viikon takaiselle unipillerille, Daily Mirror -lehti viittasi Bahrainin tapahtumaköyhään avauskisaan.
- Kertaheitolla Button vastasi kaikkiin epäilyihin siitä, ettei hän mahtuisi samaan talliin superlahjakkaan Hamilton kanssa, että hänen mestaruutensa oli onnekas ja että hänen siirtonsa Brawnilta Wokingiin oli ammatillinen itsemurha.
Elokuvatähti John Travolta heilutti ruutulippua voittaja Buttonille, kun taas Hamilton ajoi maaliin vasta kuudentena ja purnasi McLaren-tallin valitsemasta taktiikasta radiossa.
- Jopa Pulp Fiction –tähti Travoltan parhaat käsikirjoittajat olisivat epäröineet samanlaisen tarinan laatimista näin pian sen jälkeen, kun Button liittyi Hamiltonin seuraksi Britannian suurimpaan talliin, Daily Mirror kirjoitti.
- Lewis Hamilton pauhasi raivoissaan radiossa tallilleen katastrofaalisen päivän jälkeen ja haukkui Mark Webberin, joka puski hänet radalta kaksi kierrosta ennen maalia.
Viime kaudella monet pitivät Britanniassakin Buttonin mestaruutta ylivoimaisen Brawn-auton ansiona.
- Nyt arvostelijat joutuivat syömään sanansa, sillä Button voitti kilpailun uudessa tallissa ja autolla, joka ei ole lähtöruudukon paras, The Times totesi.
Painaako ikä Schumia?
Button ajoi Australian GP:n voittoon toisena vuonna peräkkäin. The Sun nimitti englantilaiskuskia ”aivotyön mestariksi”.
- Siinä missä viime vuoden voitto Albert Parkissa oli ylivoimaisen Brawn GP –auton ansiota, tällä kertaa kaikki oli aivotyön tulosta. Nopeaälyinen Button teki rohkean päätöksen vaihtaa autoonsa kuivan kelin renkaat ensimmäisenä.
- Lewis Hamiltonin synkkä viikonloppu päättyi raivonpurkaukseen omalle tallille, kun munaus pilasi hänen ”elämänsä ajon”.
The Sun sivalsi myös seitsenkertaista maailmanmestaria Michael Schumacheria, joka jäi kilpailussa kymmenenneksi. Lehden mielestä Schumin vaikeudet päästä ohi Virginin Lucas di Grassista ja Toro Rosson Jaime Alguersuarista antoivat viitteitä siitä, että ikävuodet alkavat painaa vanhan mestarin harteilla.
- Mercedes ei ole maksanut hänelle tästä hyvästä 30 miljoonaa puntaa eläkkeeltä paluusta. Tällä vauhdilla Schumacher ei saata ajaa loppuun edes ensimmäistä kauttaan kolmen vuoden sopimuksesta.
The Guardianin mielestä Button teki voitolla asemansa selväksi McLaren-tallissa: hän ei ole pelkästään Hamiltonin kakkoskuski.
- Button ei varmaan edes tiedä, kuinka monta kertaa talven aikana hänen kerrottiin tehneen vakavan virheen liittyessään Hamiltonin talliin. Kun hän nousi autostaan Australian GP:n jälkeen ja hyppäsi mekaanikkojen syliin juhlimaan ensimmäistä voittoaan McLaren-kuljettajana, saattoi hän todeta tallin olevan nyt myös hänen.
Värikkäässä kilpailussa nähtiin The Guardianin mielestä draamaa, tapahtumia ja ohituksia enemmän kuin monesti puolen kauden aikana.
- Juuri kun sitä eniten kaivattiin, Australian GP tarjosi kilpailun, joka antoi oikeutuksen formula ykkösten olemassaololle, lehti totesi.
"Rauha vallitsee Ferrarilla"
Ennen lähtöä alkanut sadekuuro liukasti radan ja teki kilpailusta tavallista jännittävämmän. Italialaisen La Stampan mielestä formula ykkösiin kaivataan enemmän sadekisoja.
- Ecclestonelle pitäisi ehdottaa, että hän tutkisi sääennusteita enemmän kuin pankkitakuita GP-isäntäkaupunkeja valitessaan. Australian GP sopii täydellisesti maaliskuun loppuun, alkusyksyyn. Hyvä juttu on myös se, että Malesiassa ajetaan ensi sunnuntaina iltapäivällä monsuunisateiden aikaan. Ja mikä parasta, Silverstone ja Spa ovat planeetan sateisimpia paikkoja.
Ferrari-kuljettajat Felipe Massa ja Fernando Alonso ajoivat maaliin kolmantena ja neljäntenä. MM-sarjassa Ferrari-kuskeilla on kaksoisjohto. La Stampan mielestä joukkuepeli toimii tällä hetkellä Maranellossa erinomaisesti.
- Felipe ja Fernando ovat olleet törmäyskurssilla kummassakin kilpailussa, mutta toinen heistä on viisaasti nostanut kaasua: Bahrainissa sen teki brasilialainen, Australiassa espanjalainen. Rauha vallitsee ja kuljettajien välinen ero MM-sarjassa on vain neljä pistettä.
La Stampa kertoi Ferrari-kuljettajien ottaneen käyttöönsä jo kolmannen uuden moottorin Australian kisaan. Kaudesta on selvittävä kahdeksalla moottorilla, muutoin luvassa on lähtöruuturangaistuksia. Torinolaislehti ei kuitenkaan ole huolissaan moottoritilanteesta, sillä Ferrari aikoo käyttää pois vaihdettuja moottoreita tulevina GP-viikonloppuna harjoituksissa. Kyseessä onkin ilmeisesti tietoinen riski.
- Ferrari on päättänyt iskeä pöytään vahvat korttinsa heti ja toistaiseksi tulokset ovat olleet loistavia, La Stampa totesi.
- Maranellon unelmana on mestaruuden voittaminen ennen aikojaan, jotta kaverit pääsevät ottamaan ilon irti.
Roomassa ilmestyvän La Repubblican mielestä Alonson nousu avausmutkan kolarin jälkeen neljänneksi oli osoitus siitä, että espanjalaiskuski on ottanut Ferrarin komentoonsa.
- Ferrarilla ei ole ainoastaan erinomainen auto, vaan myös mahtava joukkue, jota johtaa karismaltaan ja taidoiltaan ainutlaatuinen mestari, Fernando Alonso. Espanjalainen sijoittui neljänneksi, mutta hänen kilpailunsa oli monessa mielessä hienompi kuin Bahrainin voitokas ajo.
"Schrott-Bull"
Luonnollisesti myös espanjalainen AS-urheilulehti hehkutti etusivullaan kilpailua Alonson näytökseksi.
- ”Bravo, bravo Fernando!”Ferrarin varikkotiloissa tunteet nousivat pintaan, kun Alonso torjui Lewis Hamiltonin röyhkeän hyökkäyksen mestarillisella ja rohkealla superkuljettajan jarrutuksella. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka muistetaan vielä vuosien päästä. Se oli psykologinen isku kuljettajalle, joka kuvittelee pystyvänsä ohittamaan kenet tahansa. Se myös kruunasi Ferrari-tähden ainutlaatuisen nousun ensimmäisen mutkan jälkeiseltä 23. sijalta neljänneksi, AS suitsutti.
Saksalaisnäkökulmasta kilpailu oli melkoinen pettymys, sillä Sebastian Vettel keskeytti kärkipaikalta jarruviasta johtuneeseen ulosajoon. Bild haukkui Vettelin Red Bull –auton Schrott-Bulliksi (Schrott=romu).
- Vettelillä oli nopein auto ja hän oli ajamassa kohti voittoa. Sitten hän menetti jälleen kaiken Red Bull –auton vian takia, Bild kirjoitti.
Seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin F1-paluun alkaminen odotettua vaisummin on jo laskenut F1-huumaa hänen kotimaassaan.
- Kahden kilpailun jälkeen on syytä kysyä, milloin hymy katoaa Schumin kasvoilta, Bild totesi.