Red Bullin F1-tallin päällikkö Christian Horner myöntää, että hänen tallinsa kuljettaja Sebastian Vettel kärsi MM-taiston kannalta ratkaisevan takaiskunsa jo kauden avauskisassa Australian Melbournessa.
Kakkossijaansa puolustanut Vettel käänsi autonsa kolme kierrosta ennen Australian GP:n maalia päin rinnalle noussutta Robert Kubican Bemaria. Kolarin seurauksena molemmat autot syöksyivät seinään ja joutuivat keskeyttämään. Vettel sai tapauksesta lisäksi seuraavaan osakilpailuun Malesian GP:hen lähtöruutua 10 pykälällä pudottaneen rangaistuksen.
Red Bull kärsi alkukaudesta myös siitä, ettei tallin autossa ollut tupladiffuusoria, joka vauhditti Brawn-kuski Jenson Buttonin kuuteen voittoon kauden seitsemässä ensimmäisessä GP:ssä.
- Menetimme varsin paljon kauden alussa, mutta se ei johtunut pelkästään tupladiffuusorista. Jos palataan Melbourneen, niin siellä tapahtui kolari Kubican kanssa. Se kävi varsin kalliiksi meille. Sen päälle tuli 10 lähtöruudun rangaistus ja sitten onnettomuus Monacossa - plus moottoririkko Valenciassa ja varikon läpiajorangaistuksia, Horner ynnäsi Vettelin kauden vastoinkäymiset Autosport.comin haastattelussa.
Horner uskoo Red Bull -tallin pysyvän kärkitaistossa myös ensi kaudella.
- Säännöt ovat samat kaikille, emmekä aloittaneet nykyautomme suunnittelua yhtään aiemmin kuin McLaren. Aloitimme varsin myöhään RB5-auton kanssa, mutta meillä on mahtava ryhmä ihmisiä, jotka ovat työskennelleet Adrian Neweyn teknisen johtajuuden alaisina loistavasti. He ovat käyneet vahvemmiksi ja vahvemmiksi. En näe mitään syytä sille, miksi emme pystyisi rakentamaan jatkuvuutta tänä vuonna kokemallemme menestykselle, mutta meillä on varteenotettavia vastustajia, Horner toteaa.
(MTV3)