Autopommi räjähti EM-jalkapallofaneja täynnä olevan kahvilan ulkopuolella Somaliassa – ainakin yhdeksän kuollut

LK 1507 Somalia autopommi
Autopommin räjähdyspaikalla näkyi vaurioitunut kahvila ja autoja maanantaina.AFP / Lehtikuva / Hassan Ali Elmi
Julkaistu 15.07.2024 11:52

MTV UUTISET – STT

Tekijäksi epäillään terroristijärjestö al-Shabaabia, joka on kapinoinut hallitusta vastaan yli 17 vuotta.

Somaliassa ainakin yhdeksän ihmistä on saanut surmansa autopommi-iskussa maan pääkaupungissa Mogadishussa, kertoivat viranomaiset maanantaina.

Räjähdys tapahtui myöhään sunnuntaina kahvilan ulkopuolella, joka oli täynnä jalkapallon EM-loppuottelua seuranneita ihmisiä.

Poliisin edustaja kertoo, että alustavien tietojen mukaan yhdeksän ihmistä olisi kuollut ja noin 20 loukkaantunut.

Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan palokuntaa, poliiseja ja ambulansseja oli kiiruhtanut räjähdyspaikalle. Poliisi on eristänyt alueen, joka oli erittäin vilkas pommi-iskun aikaan.

Verkossa on julkaistu kuvia, joissa näkyy valtava tulipallo ja yötaivaalle nousevia savupilviä.

Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut pommi-iskun tekijäksi. Somalian valtion kansallisen uutistoimiston mukaan iskun teki terroristijärjestö al-Shabaab. Yli 17 vuotta hallitusta vastaan kapinoinut al-Shabaab on terroristijärjestö al-Qaidan liittolainen.

Somalia sodassa terrorismia vastaan

Al-Shabaab ajettiin ulos Mogadishusta yli kymmenen vuotta sitten, mutta ryhmä on jatkanut iskujaan ympäri maata. Tuhoisin järjestön tekemä isku tapahtui Mogadishussa vuonna 2017, kun räjähteillä lastatun rekan surmasi 512 ihmistä. Al-Shabaabin hallinnassa on edelleen alueita Somalian maaseudulla.

Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamud on vannonut täysimittaista sotaa järjestöä vastaan. Hallituksen joukot ovat yhdistäneet voimansa paikallisten klaanien puolisotilaallisten joukkojen kanssa. Myös Afrikan unioni ja Yhdysvallat tukevat Somalian hallintoa terrorismin vastaisessa taistelussa al-Shabaabia vastaan.

Somalia pyysi viime kuussa Afrikan unionia hidastamaan suunniteltua joukkojensa vetäytymistä levottomasta maasta.

Tuoreimmat aiheesta

Somalia