Autoveron tuotto romahti

2:57img
Asiantuntija vastaa ikuisuuskysymykseen: Kannattaako auto ajaa loppuun vai vaihtaa uudempaan?
Julkaistu 13.02.2024 08:00

MTV UUTISET – STT

Verohallinto kertoo autoveron tuoton pienentyneen neljänneksellä viime vuonna, vaikka autoverotettujen ajoneuvojen määrä kasvoi hieman.

Syynä verotuoton romahdukseen on sähköautojen suosion kasvu ja polttomoottoriautojen päästöjen väheneminen.

Autoveroa määrättiin viime vuonna vajaasta 160 000 ajoneuvosta yhteensä runsaat 380 miljoonaa euroa.

Vaikka useampi kuin joka neljäs verotetuista ajoneuvoista oli sähkökäyttöisiä, kaikesta autoveron määrästä vain reilut kaksi prosenttia kertyi sähköajoneuvoista.

Tämä johtuu siitä, että uudemmat sähköautot on vapautettu autoveron maksamisesta.

– Kokonaan sähkökäyttöisistä henkilö- ja pakettiautoista ei makseta lainkaan autoveroa, jos ne on rekisteröity tai otettu käyttöön 1. lokakuuta vuonna 2021 tai sen jälkeen, menettelypäällikkö Tapio Rouhiainen Verohallinnosta toteaa tiedotteessa.

Joka kolmas uusista henkilöautoista kulki sähköllä

Sähköautot ovat maksuvapautuksesta huolimatta mukana verotustilastoissa, koska myös sähköautoista tehdään verotuspäätös.

Verohallinnon mukaan viime vuonna verotetuista uusista henkilöautoista jo joka kolmas oli sähköauto.

Sähköautojen osuus uusista henkilöautoista on kasvanut nopeasti viime vuosina. Vuonna 2021 osuus oli vajaat kymmenen prosenttia ja toissa vuonna noin 17 prosenttia.

Viime vuonna määrä kasvoi yli 30 prosenttiin Rouhiaisen mukaan siksi, että aiempina vuosina tilatut sähköautot saatiin toimitusvaikeuksien vuoksi rekisteröityä vasta vuonna 2023.

Suurin osa uusista henkilöautoista, 40 prosenttia, oli edelleen bensiinikäyttöisiä. Luvussa ovat mukana myös latautuvat bensiinihybridit.

Kaikkiaan autoverotetuista henkilöautoista reilut 60 prosenttia oli viime vuonna uusia ja loput käytettyjä.

Käytetyissä henkilöautoissa eniten hybridejä

Verotetuista käytetyistä henkilöautoista suurin osa, noin 37 prosenttia, oli lataushybridejä. Osuus on kasvanut vuodesta 2021 yli 14 prosenttiyksiköllä.

Myös täyssähköautojen osuus käytetyistä henkilöautoista on kasvanut selvästi. Vielä vuonna 2021 osuus oli noin kolme prosenttia mutta viime vuonna jo yli 28.

Samaan aikaan dieselautojen osuus käytetyistä henkilöautoista on romahtanut.

Vuonna 2021 noin 40 prosenttia verotetuista käytetyistä henkilöautoista kulki dieselillä. Viime vuonna osuus oli enää vajaat 13 prosenttia. Luvussa ovat mukana myös latautuvat dieselhybridit.

Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto

Suomen yleisin ajoneuvomerkki oli viime vuonna Toyota, joita oli noin 13 prosenttia kaikista autoverotetuista ajoneuvoista. Seuraavaksi yleisimmät merkit olivat Volkswagen (10 prosenttia), Mercedes-Benz (9 prosenttia), Volvo (9 prosenttia) ja Tesla (7 prosenttia).

Sähköajoneuvoista Tesla oli ylivoimaisesti yleisin merkki noin 25 prosentin osuudella. Tesloista puolet oli uusia ja puolet käytettyjä.

Toiseksi yleisin sähköajoneuvomerkki oli Volkswagen (11 prosenttia) ja kolmanneksi yleisin Mercedes-Benz (7 prosenttia).

Veron määrä riippuu hinnasta ja päästöistä

Autovero on kertaluonteinen vero, joka maksetaan Suomessa ensimmäistä kertaa rekisteröitävistä tai käyttöönotettavista henkilö- ja pakettiautoista, moottoripyöristä ja kolmi- tai nelipyöristä, kuten mönkijöistä.

Maksettavan autoveron määrä riippuu paitsi ajoneuvon hinnasta myös sen päästöistä.

Veroprosentti määräytyy henkilö- ja pakettiautoilla auton valmistajan ilmoittaman hiilidioksidipäästön mukaan. Autovero lasketaan ajoneuvon verotusarvosta, joka perustuu yleiseen vähittäismyyntihintaan Suomessa.

– Autoveron tuotto valtiolle riippuu siis siitä, paljonko autoverotettavia ajoneuvoja on, minkä hintaisia ne ovat ja kuinka paljon ne aiheuttavat päästöjä, Rouhiainen tiivistää.

Käyttövoimittain tarkasteltuna korkein autoveron mediaani, reilut 5 000 euroa, oli viime vuonna uusilla dieselkäyttöisillä henkilöautoilla.

Lue myös: Kannattaako auto ajaa loppuun vai vaihtaa uudempaan tasaisin väliajoin? Asiantuntija vastaa ikuisuuskysymykseen

Millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos suunnittelee käytetyn sähköauton ostoa?

Näin paljon sähköautolla pitää ajaa, että se kuittaa myös valmistuksesta koituneet päästöt polttomoottoriautoon verrattuna

Tuoreimmat aiheesta

Autot