Avokeittiö vai ei? Suomen kaunein koti -ohjelman tuomari kertoo, mitä pitää ottaa huomioon: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
Avokeittiössä ei eristäydytä ja se säästää tilaa, mutta sotkuisuus voi tuottaa päänvaivaa.
Avokeittiö vai ei? Suomen kaunein koti -ohjelman tuomari ja arkkitehti Sini Rainio kertoo MTV Uutisille, mitä hyviä ja huonoja puolia tähän suunnitteluratkaisuun liittyy.
Yksi esimerkki avokeittiöstä nähdään Suomen kaunein koti -ohjelman 12. kauden neljännessä jaksossa finaaliin päässeessä Niemisten perheen kodissa. Kotiesittelyn näet yltä!
Lue myös: Nykykotien hittiominaisuus menee parhaillaan muodista: "Ihmiset ovat viimein tajunneet..."
Säästää tilaa
Rainion mukaan avokeittiöt ovat viime vuosina yleistyneet, koska olohuone ja keittiötilat yhdistämällä säästetään tilaa. Tässä mielessä se on kätevä ratkaisu.
– Asunnoissa neliöt ovat yleensä aika tiukassa, hän sanoo.
Kannattaa muistaa, että avokeittiön myötä tiloista tulee yksi iso huone, jossa voi pahimmillaan olohuoneen sijasta olla vain olonurkkaus keittiön ja ruokailutilan yhteydessä.
Seurustelu ja ruoanlaitto yhdistyvät
Avokeittiön avulla jutustelu esimerkiksi vieraiden kanssa on mahdollista yhdistää ruoanlaittoon.
– Keittiössä ruokaa tekevä ei eristäydy, Rainio sanoo.
– Samalla voidaan pitää silmällä lapsia, jotka ovat samassa tilassa oleskelemassa.
Siisteyshaasteet
Avokeittiön myötä keittiön sotkuisuus ja kaikki tasoilla tai pöydillä oleva näkyy oleskelutilan puolelle.
– Murut sun muut leviävät ehkä helpommin olotilan ja muiden tilojen puolelle, Rainio miettii.
Kokkailun myötä myös käryt voivat tulla olohuoneen tai olonurkkauksen puolelle.
Äänet kuuluvat
Jos kodissa on avokeittiö, voi keittiön puolelta kuulua pannujen kolinaa tai muuta ääntä.
– Samassa tilassa, kun tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa, voi keskittyminen olla vaarassa häiriintyä.
Avokeittiön muoto ei ole vakio
Rainio huomauttaa, että avokeittiö voi olla muunkinlainen kuin perinteinen suorakaiteen tai neliön mallinen tila.
– Sehän voidaan suunnitella vaikka hieman ällän malliseksi, että siihen muodostuu visuaalisesti omat nurkkansa, hän ehdottaa.
Usein kerrostaloissa neliöitä on melko vähän ja keittiötilat saattavat olla yhdellä seinällä. Mikäli oma talous ja käytettävissä oleva asunto rakenteeltaan sen sallii, voi tilaa koettaa muunnella.
– Jos tilaan tekee vähän kulmaa, L-mallisuutta tai pientäkin nurkkausta, tulee vaikutelma, että ne olisivat hieman enemmän erillään toisistaan, vaikka ovatkin toistensa kanssa yhteydessä, Rainio miettii.
– Saarekeratkaisut ovat myös mahdollisia.
Rainio lisää, että tilaa voi koettaa jakaa myös keveämmillä ratkaisuilla. Rimaseinät ovat yksi vaihtoehto.
Muista nämä avokeittiön kanssa
Rainio pohtii, että joskus avokeittiöiden suhteen saatetaan mennä hieman liikaa estetiikka edellä. Toiminnallisuus ei välttämättä ole niin hyvä, jos pyritään minimalistiseen ja kliiniseen vaikutelmaan.
– Kannattaa huolehtia siitä, että tasotilaa tulee riittävästi, hän sanoo.
Tasotilaa voi saada esimerkiksi sillä, että avokeittiössä on täyskorkeiden kaapistojen lisäksi esimerkiksi saareke tai korkeiden kaappien sisällä riittävästi tasotilaa. Myös keittiön eteen liu’utettavat täyskorkeat ovet kätkevät tarvittaessa perustasot ja -kaapistot taakseen ja ovien ollessa suljettuna vaikutelma on minimalistinen.
Avokeittiötä pohtivan kannattaa myös kiinnittää huomiota materiaaleihin. Käytön jäljet eivät näy niin hyvin, jos tasopinnoissa on esimerkiksi puuviilua tai muuta struktuuria.
– Jos pinta on liian kiiltävä tai matta, on se yleensä haastava pitää puhtaana, hän sanoo.
Katso myös video: Tässä on Suomen kaunein koti -kauden viides finalisti!
Suomen kaunein koti -ohjelman 12. tuotantokauden jaksot tiistaisin MTV Katsomossa ja klo 20 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää