Vakuutusyhtiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen on joutunut lykkäämään tai supistamaan remonttisuunnitelmiaan. Välttämättömien peruskorjausten siirtymisen riskinä ovat kuitenkin esimerkiksi vesi- ja palovahingot.
Kallistuneet elin- ja rakennuskustannukset ja muutoin epävarma taloustilanne ovat saaneet monet suomalaiset muuttamaan suunnitelmiaan remonteista. Asia selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselytutkimuksesta, johon vastasi 2 129 suomalaista.
Kyselyn mukaan joka toisella suomalaisella on ollut mietinnässä jonkinlainen remontti, esimerkiksi pieni pintaremontti tai isompi peruskorjaus. Iso rakennusremontti on ollut suunnitelmissa kahdeksalla prosentilla.
Kyselytutkimuksesta selviää, että yli puolet niistä vastaajista, joilla oli ollut tällaisia remonttisuunnitelmia, oli taloussyistä joutunut muuttamaan alkuperäissuunnitelmiaan. Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2023 kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Lue myös: Aurinkopaneelijärjestelmien asennusvirheet ovat yleistyneet – asiantuntija kertoo, mitä ottaa huomioon ennen asennusta
"Ei ihme, jos heijastuu remonttisuunnitelmiin"
Yleisin suunnitelmiin tullut muutos oli vastausten mukaan töiden lykkäys.
29 prosenttia vastaajista kertoi lykänneensä remontti- tai kunnostustyötä taloussyistä. 18 prosenttia puolestaan kertoi supistaneensa alkuperäisiä suunnitelmiaan. Yhdeksän prosenttia kertoi päättäneensä jättää jonkin remontin kokonaan tekemättä. Jotkut ovat päättäneet käyttää aiottua edullisempia materiaaleja.
– Kun rakennustarvikkeet ja ylipäätään elinkustannukset ovat viime vuosina kallistuneet, ja talousnäkymäkin on hämärä, ei ole ihme, jos se heijastuu remonttisuunnitelmiin, sanoo LähiTapiolan kotivakuutuksen kehityspäällikkö Timo Ekholm tiedotteessa.
Ekholm kuitenkin huomauttaa riskeistä:
– Esimerkiksi pientaloissa suosittelen kuitenkin tekemään ainakin välttämättömät peruskorjaukset, jotta vältytään isommilta vahingoilta. Pahimmillaan remontin lykkäys voi lisätä esimerkiksi vuotoriskejä. Vanhemman talon kunnossapito on toki aina tasapainoilua toivottujen ja välttämättömien korjausten kanssa.
Lue myös: Kun Linda kaatoi vahingossa mustaa maalia vessan lattialle, otti remonttiprojekti täysin uuden suunnan – "Kyllä siinä ehkä muutama kirosana pääsi"
Pidä ainakin huoli näistä
Jos lompakko ei anna periksi kaikelle, suosittelevat asiantuntijat pitämään kuitenkin huolta putkista, katosta ja sähköistä.
– Putkiremonttien lykkääminen voi johtaa kalliisiin vesivahinkoihin. Kotivakuutus tietysti korvaa vesivahinkoja, mutta vanhojen putkistojen korjauksista joudutaan tekemään ikävähennyksiä, Ekholm muistuttaa.
Pidemmän päälle kosteusvaurio voi vaikuttaa asunnon asuttavuuteen kuin arvoonkin, joten vesivahinko on syytä korjata. Jos talon katto rapistuu pahoin, vesi voi vuotaa sisään. LähiTapiolan korvauspäällikkö Maarika Vauhkonen muistuttaa tiedotteessa, että vakuutuksesta korvataan lähtökohtaisesti äkillisiä ja ennalta-arvaamattomia vahinkoja.
Jos siis puu kaatuu talon päälle tai myrsky rikkoo katon päästäen sadeveden sisään, vakutuuksesta on apua. Lue, kuinka varaudut syysmyrskyihin!
– Hitaasti syntynyttä vanhan katon vuotoa vakuutus ei kuitenkaan valitettavasti korvaa, Vauhkonen huomauttaa.
Mitä myrskyvahinkoja vakuutus korvaa? Juttu jatkuu videon alla.
8:32
Myös rakennusten sähköjärjestelmien kunnosta tulee huolehtia.
– Sähköjärjestelmä- ja laitevioissa tulevat jo esiin tulipalon tai sähköiskun vaara. Sähkö näyttelee ihan merkittävää roolia korvaamiemme palovahinkojen syttymissyynä. Jos siis havaitsee, että sähkökaapissa, -johdoissa tai -laitteissa on jokin vika, sitä ei kannata sivuuttaa olan kohautuksella. Sähkömies kannattaa kutsua paikalle myös, jos sulakkeet räpsyvät jatkuvasti, sanoo Vauhkonen.
Lue myös: Sattuiko remontoijalle "ajatuskatkos"? Esan vessan oven asennus ei mennyt ihan putkeen: "Alkoi naurattamaan, kun tajusin, mitä oli käynyt"
Käänny herkästi ammattilaisen puoleen
Vauhkonen muistuttaa, että monessakin tilanteessa ammattilaisen puoleen on hyvä kääntyä.
– Jo lakikin vaatii käyttämään ammattilaista aina esimerkiksi sähkö- ja putkitöissä. Asiantuntija voi myös osata tehdä työn turvallisemmin kuin omatoimiremontoija. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan rakennuksen kuntotarkastuksissa on aina hyvä käyttää ammattilaista.
Vauhkosen mukaan kuntotarkastaja voi arvioida esimerkiksi tietylle rakennustyypille yleisiä vikoja ja niiden korjaustarvetta ja -mahdollisuuksia, mikä helpottaa remonttien suunnittelua.
Korvauspäällikkö huomauttaa, että kotivakuutuksesta ei korvata suoraan asennusvirheestä aiheutunutta vahinkoja, joten asiantuntijan puoleen on syytä kääntyä siinäkin tapauksessa, että omat taidot epäilyttävät.
– Ammattilaisilla pitäisi myös olla vastuuvakuutukset kunnossa, jolloin mahdolliset virheet voivat mennä heidän piikkiinsä, Vauhkonen perustelee.
Mistä sitten kannattaa säästää pakon edessä? Turvallisia säästökohteita ovat yleensä esimerkiksi asuinmukavuutta ja silmän iloa tuovien muutosten lykkääminen. Esimerkiksi maalaushommat tai sisustustyöt voi siirtää tulevaisuuteeen.
Lue myös: Tiedätkö, mitkä hommat ovat oikeasti taloyhtiön vastuulla? Nämä osakkaalle kuuluvat kustannukset ihmetyttävät eniten: "Hämmentää monia"
Lue myös: Ilmalämpöpumpun aiheuttama tuhansien eurojen vahinko ei aina mene kotivakuutukseen
Katso myös: Mitä voi remontoida itse?
9:04
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: LähiTapiola, Tilastokeskus