Ay-konkari Antti Rinteellä ehdotus työmarkkinamyrskyn ratkaisemiseksi

8:38img
Antti Rinteellä on kokemusta neuvottelupöydän molemmilta puolilta, miten vaikeana hän pitää nykyistä tilannetta? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Julkaistu 19.03.2024 19:55
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Ay-konkari ja entinen pääministeri Antti Rinne sanoo hallituksen kiristävän toiminnallaan lakkotilannetta entisestään. Lakossa on ollut viime viikosta alkaen noin 7 000 työntekijää eri ammattiliitoista.

Antti Rinne on katsellut uransa aikana lakkoja monesta eri näkökulmasta muun muassa Ay-jyränä ammattiliitto PRO:ssa, pääministerinä sekä SDP:n puheenjohtajana.

Rinteen mukaan nyt käynnissä oleva tilanne on poikkeuksellisen hankala ratkaistava. 

– Taitaa olla ensimmäistä kertaa sotien jälkeen sellainen tilanne, että hallitus on tehnyt itsestään osapuolen työmarkkina-asioissa, Rinne lataa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. 

– Meillä ei ole koskaan ennen muistini mukaan ollut hallitus ikään kuin jommankumman osapuolen housuissa tekemässä työmarkkinapolitiikkaa. Nyt on käynyt niin, että hallitus on EK:n tavoitteiden vanki tässä tilanteessa. Meiltä puuttuu välittävä mahdollisuus hallituksen toimia tässä riidanratkaisijana, hän jatkaa.

Rinne ehdottanut ratkaisua Orpolle

Antti Rinteen mukaan nyt olisi tärkeää löytää keinot sopuun. 

– Toivon, että löytyy ratkaisuja. Siitä syystä olen todennut pääministeri Orpolle, että nyt voisi olla järkevää hakea sellaisia taustalla olevia neuvotteluja, joista ei hiiskuta julkisuuteen millään tavalla, ja sitä kautta hakea ratkaisu tähän tilanteeseen. 

–  Aika usein vaikeat tilanteet ovat ratkenneet sillä tavalla, että mennään julkisuudelta piiloon, haetaan ratkaisu ja tullaan sitten julkisuuteen, hän sanoo.

SAK:n mukaan lakon mahdollisesta jatkumisesta päätetään huomenna sen jälkeen, kun SAK on tavannut työministeri Arto Satosen (kok).

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lakossa on ollut viime viikosta alkaen noin 7 000 työntekijää eri ammattiliitoista, muun muassa Teollisuusliitosta, Rakennusliitosta sekä Auto- ja kuljetusalan työntekjäliitto AKT:sta.

Lakon aikana useiden isojen tehtaiden tuotantoa on ajettu alas ja osa metsäyhtiöistä on keskeyttänyt palkanmaksun.

Satamissa tavaraliikenne on keskeytetty kahdeksi viikoksi.

Antti Rinteellä on kokemusta neuvottelupöydän molemmilta puolilta, miten vaikeana hän pitää nykyistä tilannetta? Katso koko haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut