Barrichello syyttää renkaita ongelmistaan

Rubens Barrichello (Kuva: Paul Gilham/Getty Images)
Rubens Barrichello (Kuva: Paul Gilham/Getty Images)Getty
Julkaistu 27.03.2006 13:56(Päivitetty 27.03.2006 14:42)

Vaisusti F1-kauden aloittanut Honda-kuljettaja Rubens Barrichello kertoo vaikeuksiensa johtuvan pitkälti Michelinin renkaista.

Brassikuski kertoo totuttelevansa edelleen ranskalaisvalmistajan kumeihin. Ennen kuluvaa kautta Barrichello on kilpaillut F1-urallaan aina japanilaisen Bridgestonen valmistamilla renkailla.

- Minulle tuottaa vaikeuksia tottua Michelinin renkaisiin. Tämä myös siksi, että talven aikana emme testanneet autoa Bahrainin ja Malesian kaltaisissa olosuhteissa. Korkeissa lämpötiloissa Michelinit käyttäytyvät hyvin eri tavalla kuin Bridgestonet, valitteli Barrichello.

Täksi kaudeksi Ferrarilta Hondan puikkoihin siirtynyt brassikuski ei kuitenkaan laittanut kaikkea epäonneaan pelkästään Michelinin piikkiin.

- En haluaisi syyttää heikkoa alkuani pelkästään renkaista johtuvaksi. Minun täytyy nyt opetella koko järjestelmä moottoria ja luistonestoa myöten, kun taas tallitoverini tuntee jo hyvin tämän kaiken. Tilanne on muuttunut minun osaltani täysin. Tällä hetkellä kaikki on entistäkin monimutkaisempaa, harmitteli Barrichello Corriere dello Sport -lehdelle.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Malesia 2006