Donald Trumpin pian 15 vuotta täyttävä kuopus Barron Trump elää luksuselämää poissa salamavalojen räiskeestä. Pojan on vihjattu muistuttavan melkoisesti isäänsä.
Donald Trumpin ja Melania Trumpin poika Barron Trump, 14, loisti tammikuussa poissaolollaan, kun perhe jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle ennen Joe Bidenin virkaanastujaisia. Kun muut Trumpin lapset pyyhkivät kyyneliään isänsä jäähyväispuheen aikana, istui Barron tiettävästi lentokoneessa poissa salamavalojen räiskeestä.
Melania Trumpin tiedetään olevan hyvin suojelevainen ainoaa lastaan kohtaan. Vaikka Trumpin viidestä lapsesta nuorin nähtiin isän tähdittämässä Diili-ohjelmassa ensimmäisen kerran vain 8-vuotiaana, ei maaliskuussa 15 vuotta täyttävä Barron ole viihtynyt parrasvaloissa enää viime aikoina. Isän presidenttikauden aikana hän tallentui kuviin lähinnä kävellessään vanhempiensa perässä lentokoneeseen tai sieltä ulos.
LUE MYÖS: Kyyneleet valuivat, kun lapset liikuttuivat Trumpin puheesta – yksi perheenjäsen loisti poissaolollaan: "Hei, unohditte lapsenne!"
Vaikka julkisuus oli Trumpeille tuttua jo entuudestaan, joutui myös Barron uudella tavalla otsikoihin isän presidenttiyden myötä. Donald Trumpin voitettua vaalit vuonna 2016, nousi Yhdysvalloissa välittömästi kohu siitä, etteivät Melania ja Barron muuttaneet heti Valkoiseen taloon. Vaikka Trumpin leiristä kerrottiin päätöksen johtuvan siinä, että äiti tahtoi poikansa käyvän kouluvuoden loppuun New Yorkissa, lähti liikkeelle monenlaisia spekulaatioita perheen dynamiikasta.
Tammikuussa 2017 isänsä virkaanastujaisissa vain 10-vuotias Barron esiintyi hyvin vakavailmeisenä ja sai osakseen ikävää naljailua myös Twitterissä.
Valkoinen talo on ainutlaatuinen paikka viettää lapsuusvuosia, mutta Barronin kohdalla puitteet New Yorkin kodissa olivat jopa vielä hulppeammat. Melania Trump on paljastanut, että pojalla on ollut Trump Towerin kattohuoneistossa kokonainen kerros omassa käytössään.
LUE MYÖS: Avioerohuhujen keskellä olleiden Donald ja Melania Trumpin suhde puhuttaa taas – "99,9 prosentin todennäköisyydellä…"
Trumpit kertoivat elämästään People-lehdelle vuonna 2015 kotonaan. Tuolloin presidenttiehdokkuuteen valmistautunut Donald Trump harmitteli, ettei hänellä ole aikaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen niin paljon kuin hän toivoisi.
– Mieheni matkustaa koko ajan. Barron tarvitsee toista vanhempaansa, joten minä olen koko ajan hänen kanssaan, Melania Trump kertoi lehdelle.
Äiti kertoi poikansa kuitenkin arvostavan suunnattomasti kahden kesken isän kanssa vietettyä aikaa.
– Hän rakastaa viettää aikaa kahdestaan isänsä kanssa, koska hän on suurimman osan ajasta minun kanssani. Annan heille tilaa, kun heillä on isän ja Barronin aikaa. He käyvät illallisilla ja pelaavat golfia yhdessä.
Muutamia faktoja edellisen Trumpien julkisuudelta varjellusta pojasta on kuitenkin saatu ongittua selville, vaikka hän ei jaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa, eikä hän ole muutenkaan viihtynyt parrasvaloissa.
LUE MYÖS: Donald Trumpin mantteliperijäksi on väläytelty suosikkitytär Ivankaa – eikä hän ole ainoa: tällaisia ovat kohusta toiseen purjehtineen presidentin viisi lasta
Barronin tiedetään puhuvan sujuvasti englannin lisäksi äitinsä äidinkieltä sloveenia. Kielitaitoa hän pitää yllä isovanhempansa Viktor ja Amalija Knavsin kanssa, jotka ovat niin ikään asettuneen Yhdysvaltoihin.
Tuoreet kuvat paljastavat myös, että Barron on isänsä presidenttikauden aikana kasvanut roimasti pituutta. Viime kesältä otetut kuvat paljastavat, että hän on ohittanut pituudessa jo molemmat vanhempansa.
Barronin kiinnostuksenkohteista ja persoonallisuudesta tiedetään sen sijaan vain hyvin vähän. Vuonna 2018 Melania Trump kuitenkin tuli paljastaneeksi jotain pojastaan Be Best - hyväntekeväisyyshankkeensa yhteydessä. Hän totesi tuolloin, ettei Barron ole sosiaalisessa mediassa ja hän on urheiluhullu.
Kun Barron ei ollut vielä valtakunnan ensimmäinen lapsi, kuvaili täysipäiväisesti kotiäitiydestä nauttinut Melania Trump lastaan Parenting-lehdelle selvästi avoimemmin. Hän kertoi tuolloin 6-vuotiaan Barronin olevan todella lujatahtoinen ja älykäs.
LUE MYÖS: Ivanka Trumpin ex-ystävältä suorat sanat Trumpin perheen röyhkeydestä – presidentti laukoi törkeitä kommentteja, eikä tytär jää kakkoseksi
– Hän tietää täsmälleen, mitä haluaa. Joskus kutsun häntä pikku-Donaldiksi. Hän on ulkonäöltään sekoitus meitä molempia, mutta lempinimi juontaa juurensa hänen persoonallisuuteensa, äiti paljasti.
Lehdissä on kiertänyt sitkeästi huhuja, että äidin kanssa vietetyn ajan seurauksena Barron puhuisi englantia slovenialaisella aksentilla. Trumpeille työskennellyt hovimestari on sen sijaan sanonut pojan puhuneen jo pienenä täsmälleen kuin isänsä.
– Kun Barron oli 2,5-vuotias ja vein hänelle aamiaista, hän totesi syöttötuolistaan "Tony, istu alas! Meidän täytyy puhua", Anthony Senecal on muistellut.
Isän kerrotaan vaikuttaneen merkittävästi myös siihen, kuinka kuopus pukeutuu: Barron on nimittäin viihtynyt puku päällä jo pienestä pitäen. Hänen kerrotaan sonnustautuneen pukuun ensimmäistä kertaa vain 3-vuotiaana isosisko Ivanka Trumpin kirjanjulkistamistilaisuutta varten ja viihtyneen siitä eteenpäin aina tilaisuuden tullen puku päällä.
Trumpin perheen miesten suosikkilajin golfin lisäksi Barronin tiedetään pelanneen jalkapalloa koulunsa joukkueessa Washingtonissa. Myös isä-Trumpin on kerrottu olevan innoissaan poikansa harrastuksesta.
Donald Trumpin kerrotaan lahjoittaneen pojalleen Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta saadun jalkapallon sekä kutsuneen brittijalkapalloilija Wayne Rooneyn Valkoisen talon joulujuhliin vuonna 2018, jolloin Barron sai tilaisuuden jutella jalkapallotähden kanssa. Rooney perheineen sai kutsun Valkoiseen taloon myös vuonna 2019.
LUE MYÖS: Kalliita avioeroja, pettämistä, piikittelyä… Donald Trumpin naissuhteita on seurattu tiiviisti jo vuosikymmenten ajan – tällaisia ovat Trumpin naiset
Urheiluharrastusten lisäksi Barronin kerrotaan harrastaneen muun muassa rumpujensoittoa.
Tulevaisuudessa Barron käynee koulua Floridassa, mihin perheen on huhuttu olevan aikeissa asettua pysyvämmin. Melania Trumpin kerrottiin jo viime vuoden lopulla etsineen sopivaa opinahjoa pojalleen Mar-a-Lagon tilusten läheltä.
Isällä vaikuttaisi olevan kova luotto nuorimmaiseensa, sillä hän mainitsi kerran Barronin nimen hyökätessään puheessaan demokraattien presidenttiehdokuutta tavoitellutta senaattoria Elizabeth Warrenia vastaan.
– Jos Barron menisi keskuspuistoon, hän saisi paljon isomman yleisön kuin Warren, Trump sivalsi joulukuussa 2019.
Lähteet: People, Parenting, New York Daily News, South China Morning Post, International Business Times, The Hill, Town & Country