Kun Donald Trump piti viimeisen puheensa ennen poistumistaan Washingtonista, paikalla olivat hänen lapsensa ja lapsenlapsensa. Sosiaalisessa mediassa huomio kiinnittyi heti siihen, ettei Barron-poikaa kuitenkaan näkynyt.
Yhdysvalloissa valta vaihtui eilen keskiviikkona, kun Donald Trump jätti Valkoisen talon ja Joe Biden puolestaan astui virkaansa.
Trump ja hänen Melania-puolisonsa poistuivat Valkoisesta talosta ennen virkaanastujaisten alkua mustiin pukeutuneina. Väistynyt presidentti on vaaleista asti väittänyt, että häneen on kohdistunut vaalivilppiä ja oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti yli 150 vuoteen, joka ei osallistunut seuraajansa virkaanastujaisjuhlallisuuksiin.
LUE MYÖS: Melania Trump ei järjestänyt perinteistä teehetkeä – Joe Bidenin Ashley-tytär: "Luulen, että äitini ja isäni ovat ihan sujut asian kanssa"
Trump piti viimeisen puheensa lentotukikohdassa ennen kuin pariskunta lensi Floridaan aiemmin liikemiehenä uraa tehneen Trumpin rakastamille Mar-a-Lagon tiluksille.
Kolme kertaa naimisissa olleen Trumpin perhe oli paikalla kuuntelemassa puhetta. Rivissä seisoivat neuvonantajina Valkoisessa talossa työskennelleet Ivanka Trump ja tämän puoliso Jared Kushner lapsineen, Donald Trump Junior naisystävänsä Kimberly Guilfoylen seurassa, Eric Trump ja tämän Lara-puoliso sekä viikonloppuna Valkoisessa talossa kihlautunut Tiffany Trump sulhasensa Michael Boulosin kanssa.
Trumpin lapsille tilanne vaikutti olevan hyvin liikuttava, sillä esikoispoika Donald Jr. ja pikkuveli Eric Trump kuuntelivat puhetta kyyneleet silmissään. Myös isänsä suosikiksi kutsutun Ivanka Trumpin silmät kostuivat, eikä tilaisuutta seurannut liikuttumatta myöskään Tiffany Trump.
LUE MYÖS: Trumpin mantteliperijäksi on väläytelty suosikkitytär Ivankaa – eikä hän ole ainoa: tällaisia ovat väistyvän presidentin viisi lasta
Aikuisten lasten kyynelehtiessä yksi henkilö loisti kuitenkin poissaolollaan, eikä se jäänyt huomaamatta. Sosiaalisessa mediassa ihmeteltiin välittömästi, missä on Donald ja Melania Trumpin yhteinen poika, 14-vuotias Barron Trump.
– Hei, unohditte lapsenne! Twitterissä huhuiltiin.
– -Missä on Barron? Trumpin muut lapset ja lapsenlapset ovat siellä, mutta ei Barron. Tämä on... epätavallista, eikö vaan?
– Tämä on vakava kysymys. Missä Barron on? Unohtivatko he hänet? Hän ei vaikuta matkustavan heidän kanssaan.
People-lehden saamien tietojen mukaan Barron kuitenkin lensi vanhempiensa kanssa Air Force One -koneella Floridaan. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että Melania Trump on suhtautunut poikaansa koko presidenttikauden ajan hyvin huolehtivaisesti ja Barronia on siksi nähty parrasvaloissa vain äärettömän harvoin.
LUE MYÖS: Mainettaan kiillottava Ivanka Trump jätti jäähyväisensä – viestissä yksi merkittävä poikkeus isä-Trumpin jäähyväispuheeseen
Elokuussa hänet nähtiin muun perheen kanssa republikaanien puoluekokouksessa. Kuvat paljastivat tuolloin, että Barron on kasvanut melkoisesti, sillä kuvien perusteella hän vaikutti olevan jo 185-senttistä isäänsä pidempi.
14-vuotias Barron ei ole kovin paljon vanhempi kuin hänen vanhimpien sisarustensa jälkikasvu. Hänen onkin uutisoitu olevan Donald Jr.:n ja Ivankan lasten suosikkisetä. Myös Barronin on kerrottu pitävän golfin pelaamisesta, kuten useiden muidenkin perheenjäsentensä.
Juttua päivitetty 21.1.2021 klo 10.24. Korjattu Donald Trumpin pituus.
Juttua päivitetty 21.1.2021 klo 15.17: Juttuun lisätty virheellisesti Joe Bidenin puhe. Kyseessä oli Donald Trumpin puhe.