Viikonlopun väentungoksessa kuolleiden hautajaiset ovat alkaneet Etelä-Koreassa. Pääministeri Han Duck-soo on sanonut, että tragedian syystä tehdään perusteellinen tutkimus, kertoo BBC.
Eteläkorealaisen uutistoimisto Yonhapin mukaan poliisin edustaja on myöntänyt, että paikalla olleet poliisit eivät havainneet väkimäärän yhtäkkistä kasvua kapealla kujalla Soulissa.
Lue myös: Silminnäkijät kuvailevat tragediaa Soulin yössä: ”Näky hotellin edustalla oli kuin sotaelokuvasta”
Lauantaina tapahtuneessa väentungoksessa kuoli 154 ihmistä. Uhrit olivat enimmäkseen teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia. CNN:n mukaan uhrien joukossa oli ainakin 26 ulkomaalaista, muun muassa Yhdysvalloista Kiinasta, Iranista, Australiasta, Norjasta, Ranskasta, Venäjältä ja Itävallasta.
Ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle tänään puolenpäivän aikaan, että ministeriön tietoon ei ole tullut, että uhrien joukossa olisi suomalaisia.