BBC irtisanoo yli tuhat työntekijää

10.4544815z
Tony Hallin mukaan irtisanomiset säästävät 50 miljoonaa puntaa. Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 02.07.2015 14:53

MTV UUTISET

Ison-Britannian valtakunnallinen mediakanava BBC aikoo irtisanoa yli 1000 työntekijää.

Yhtiö ilmoittaa syyksi sen, että niiden kotitalouksien, jossa ei ole ilmoitettu olevan televisiota, määrä on kasvanut odottamattomasti.

BBC:n johtaja Tony Hall kertoo, että vuonna 2011 televisio oli yli miljoonassa kotitaloudessa enemmän kuin tänä vuonna.

Televisioiden väheneminen on aiheuttanut BBC:lle 150 miljoonan punnan tappiot (n. 208 miljoonaa euroa). Irtisanomiset säästävät Hallin mukaan 50 miljoonaa puntaa (n. 70 miljoonaa euroa).

BBC:llä on vajaat 17 000 työntekijää.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat