BBC räväytti verkkosivuillaan: ”Suomi ei ole ehkä niin onnellinen maa kuin luullaan”

Suomi
Suomi on maailman ykkönen onnellisuudessa, vai antavatko tutkimukset väärän kuvan?imago/blickwinkel/ All Over Press
Julkaistu 26.08.2018 14:12
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Britannian yleisradio BBC uutisoi sivuillaan, että Suomi ja muut Pohjoismaat eivät välttämättä olekaan niin onnellisia kuin tutkimukset antavat ymmärtää.

BBC kertoo tanskalaisen tutkimuskeskuksen tuloksista, joiden mukaan onnellisuusmittareissa ei tule ilmi joihinkin väestöryhmiin kohdistuvia merkittäviä ongelmia. Mainitut ongelmat koskevat erityisesti nuoria.

Lue myös: Suomi on maailman kärkeä sadassa asiassa – maamme saavutuksista julkaistiin pysäyttävä lista

Tutkimukseen oli kerätty tietoa 2012 – 2016 väliseltä ajalta ”onnellisuuden supervalloista”, joiden kärjessä Suomi komeilee.

"Moni kärsii elämässään"

Tutkimuksen mukaan Pohjoismaissa asuvista ihmisistä yli 12 prosenttia kertoi kärsivänsä tai kamppailevansa elämänsä kanssa.

Erityisesti mielenterveyteen liittyvät haasteet ovat tutkijoiden mukaan esteenä onnellisuudelle ja juuri nuorten parista on raportoitu tämänkaltaisia ongelmia.

Eräs tutkimuksen laatijoista luonnehtii nuoriin kohdistuvia ongelmia jopa epidemiaksi.

Suomessa 16-24-vuotiaiden kuolemista joka kolmas tapahtui itsemurhan takia.

BBC toteaa kuitenkin, että kuva Suomesta ja muista Pohjoismaista säilyy kuitenkin melko ruusuisena, kun tuloksia verrataan muihin maihin.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa