Belgia nousi tappioasemasta 2–1-voittoon Tanskaa vastaan jalkapallon EM-kisojen B-lohkon ottelussa Kööpenhaminassa. Suomelle tulos oli oiva, ja se lähtee maanantaina pelattavalle lohkon päätöskierrokselle kolmossijalta.
Tanska avasi Belgia-taiston räväkästi ja maalasi jo toisella peliminuutilla. Belgian puolustus rakoili heti ottelun alussa pahasti, ja Yussuf Poulsen päätti Tanskan hyökkäyksen sijoituksellaan vasempaan alakulmaan.
Vailla punaista lankaa avausjaksolla hapuillut Belgia vaihtoi toiselle jaksolle sisään pelikuntoon palaamassa olleen supertähden Kevin De Bruynen. Peli alkoi käydä, ja "KDB" oli pian alustamassa tasoitusta.
Romelu Lukaku spurttasi ylös pallon kanssa ja syötti De Bruynelle, joka harhautti Tanskan puolustuksen solmuun ja jakoi sen jälkeen loistopassin maalin eteen Thorgan Hazardille. Tasoitus oli tosiasia.
De Bruyne vei myöhemmin Belgian johtoon, joka piti loppuun saakka. Kentälle niin ikään vaihdettu Eden Hazard petasi, ja De Bruyne tälläsi pelivälineen rangaistusalueen takaa vasemmalla jalallaan häkkiin.
Tanska jahtasi lopussa tasoitusta vimmatusti, eikä se ollut kaukana. Martin Braithwaiten pusku paukahti 87. minuutilla ylärimasta yli maalin.
Jännäksi menee
B-lohkon kaikki neljä joukkuetta ovat nyt pelanneet kaksi ottelua. Lohkoa kuudella pisteellä johtava Belgia etenee varmuudella neljännesvälieriin. Venäjä on toisena kolmella pisteellä ja Suomi kolmantena niin ikään kolmella pinnalla. Tanska pitää perää nollakerholaisena.
Lohkon päätöskierroksella maanantaina pelataan ottelut Suomi–Belgia ja Venäjä–Tanska.
Jatkopaikka irtoaa varmuudella lohkon kahdelle parhaalle joukkueelle, ja neljä parasta lohkokolmosta kuudesta lohkosta etenee lisäksi pudotuspeleihin.
Skenaarioita B-lohkon päätöskierrokselle on luonnollisesti monia. Tasapisteissä ratkaisevat ensisijaisesti keskinäiset ottelut alla kuvatulla tavalla.
Näin järjestys ratkaistaan tasapisteissä:
Kahden tai useamman maan päätyessä tasapisteisiin EM-alkulohkossa, joukkueiden keskinäinen järjestys ratkaistaan seuraavasti.
1. Keskinäisten otteluiden pistemäärä
2. Keskinäisten otteluiden maaliero (tehdyt maalit – päästetyt maalit = maaliero)
3. Tehtyjen maalien määrä keskinäisistä otteluista
4. Kaikkien pelattujen otteluiden maaliero
5. Kaikkien pelattujen otteluiden tehtyjen maalien määrä
6. Kaikkien pelattujen otteluiden voittojen määrä
7. Jos lohkovaiheen päätösottelussa vastakkain olevat joukkueet ovat tämänkin jälkeen tasoissa, ne voivat ratkaista keskinäisen paremmuutensa rangaistuspotkukilpailulla. Tämä pätee vain, jos kyseiset joukkueet ovat ainoina tasatilanteessa.
8. Vähiten kurinpitopisteitä kerännyt joukkue (pisteytys jaettujen varoitusten ja ulosajojen perusteella)
9. EM-karsintojen rankingtilaston sijoitukset
Tasapelikin Belgiaa vastaan olisi Suomelle loistotulos. Silloin se olisi suurella todennäköisyydellä yksi jatkoon menevistä lohkokolmosista.
Huuhkajat voi kuitenkin selviytyä jatkoon, vaikka se häviäisi Belgialle. Huuhkajat on lohkokolmonen tappiolla Belgialle, jos Tanska ei voita Venäjää.
Jos Huuhkajat häviäisi Belgialle ja Tanska voittaisi Venäjän, tilanne menisi kimurantiksi. Belgia olisi lohkoykkönen puhtaalla pelillä, mutta Suomi olisi Venäjän ja Tanskan kanssa tasoissa kolmessa pisteessä. Kullakin tästä kolmikosta olisi keskinäisistä otteluista kolme pistettä, jolloin siirryttäisiin ensin vertailemaan keskinäisten otteluiden maalieroa ja sen jälkeen keskinäisten pelien tehtyjä maaleja.
Tämä vertailu menisi kaikilla kolmella joukkueella tasan, jos Tanska voittaisi Venäjän 1–0. Sen jälkeen vertailtaisiin maalieroa kaikista lohkon otteluista ja jos sekin olisi tasan, kaikkien otteluiden tehtyjä maaleja. Siinä kohtaa Huuhkajille olisi suotuisaa, jos mahdollinen tappio Belgialle tulisi pienellä marginaalilla.
Jos Suomi häviäisi Belgialle ja Tanska voittaisi Venäjän 2–1, 3–2 tai vastaavasti, Suomi jäisi lohkossa viimeiseksi ja ulos pudotuspeleistä.
Jos Suomi voittaisi Belgian, se nousisi Belgian rinnalle kuuteen pisteeseen. Suomi olisi tässä tapauksessa lohkoykkönen, jos Venäjä ei voittaisi Tanskaa.
Jos Suomi voittaa Belgian ja Venäjä Tanskan, Belgia, Suomi ja Venäjä olisivat kaikki kuudessa pisteessä. Tällöin tarkasteltaisiin taas ensisijaisesti keskinäisiä otteluita, joissa pisteet olisivat tasan, mutta maaliero tai sen jälkeen tehdyt maalit ratkaisisivat.
B-lohkon tilanne kahden ottelun jälkeen:
Maa | Ottelut | Voitot | Tasapelit | Tappiot | Maaliero | Pisteet |
Belgia | 2 | 2 | 0 | 0 | 5–1 | 6 |
Venäjä | 2 | 1 | 0 | 1 | 1–3 | 3 |
Suomi | 2 | 1 | 0 | 1 | 1–1 | 3 |
Tanska | 2 | 0 | 0 | 2 | 1–3 | 0 |