Bensan riittämisestä pääsiäisen yli huolta – "Katsotaan, kuinka kauan tulee"

2:28img
Katso video: Pirjo Ek tankkasi pääsiäisreissua varten autonsa. Finntrafficissa ei uskota polttoainetilanteen näkyvän liikennemäärissä.
Julkaistu 28.03.2024 19:23
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Fintrafficissa ei uskota polttoainetilanteen vaikuttavan pääsiäisen liikennemääriin.

Pääsiäisen menoliikenne on ollut kiivaimmillaan tänään iltapäivällä. Moni matkaan lähtenyt on miettinyt bensan riittävyyttä lakkojen paineessa, mutta polttoainejakelijat ovat luvanneet, että matkailijoille riittää menovettä pitkään viikonloppuun.

Lue myös: MTV Uutiset seuraa pääsiäisen menoliikennettä

Tankilla oleva Pirjo Ek kertoi MTV Uutisille suuntaavansa Valkeakoskelle ja Kotkaan. Tarkoituksena on käydä katsomassa niin isoäitiä kuin mökkiä. Hän kertoo pohtineensa bensan loppumista lakkojen myötä. 

– Tuli vielä onneksi bensaa. Katsotaan, kuinka kauan tulee.

Ek ei polttoaineiden hintojen vuoksi tankannut tankkia täyteen.

– Tankkaan sen, mitä on pakko, hän kertoo.

Pirjo Ek

Ek kertoo tarvitsevansa työssään autoa, jonka vuoksi bensan loppuminen pohdituttaa.

Pasi Kukila kertoo puolestaan suuntaavansa Luhankaan ja tankanneensa matkaa varten tankin täyteen.  

– Voi olla elämää vielä Luhangan jälkeen, että joutuu ajelemaan.

Kukilalla ei ole käynyt mielessä, että polttoainetta pitäisi hamstrata kanistereihin.

– Siihen en lähde. 

Pasi Kukila

Kukilan mukaan muukin asia kuin bensa voi loppua, jos lakko ei lopu. 

Fintraffic Helsingin liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki ei usko polttoainetilanteen vaikuttavan liikennemääriin. Matkaan lähdetään autolla, koska vaihtoehtoja ei aina ole.

– Suomi on pitkä maa, kaikkialle ei pääse julkisella liikenteellä.

Lue myös: Pääsiäisen viettoon lähtijä, tankkaa täällä – bensan hinta torstaina kahden euron molemmin puolin 

Tuoreimmat aiheesta

Polttoaine