Bidenin luopumisesta syntynyt alkuhermoilu väistyi – Wall Street ja Euroopan pörssit nousivat

Wall street Yhdysvallat pörssi EPA
Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin väistyminen presidenttikilpailusta aiheutti maanantaina laskua Aasian pörsseissä.Paul Brown/ARDEA/All Over Press
Julkaistu 22.07.2024 21:14

MTV UUTISET – STT

Markkinoille on silti odotettavissa epävarmoja aikoja ennen kuin uuden käänteen nostattama pöly laskeutuu.

Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin väistyminen presidenttikilpailusta aiheutti maanantaina laskua Aasian pörsseissä, mutta Helsingissä ja muualla Euroopassa tunnelma oli myönteisempi. Helsingin pörssi sulkeutui lähes 1,3 prosentin nousuun.

Pörssikurssit nousivat maanantaina Yhdysvalloissa pörssin avauduttua. Kurssien odotettiin reagoivan presidentti Bidenin eiliseen ilmoitukseen presidenttikisasta vetäytymisestä.

Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite -indeksi nousi noin 0,5 prosenttia ja S&P 500 -indeksi noin 0,7 prosenttia maanantai-iltaan mennessä Suomen aikaa.

Analyytikot ennakoivat, että markkinoilla on luvassa kuoppaista menoa lähiaikoina, kun sijoittajat yrittävät arvioida uusien käänteiden vaikutuksia. Vahvistunut odotus Donald Trumpin paluusta Valkoiseen taloon on nostattanut kursseja ja vahvistanut dollaria, koska hänen odotetaan ajavan veronalennuksia ja sääntelyn purkua.

Ei kannata hätäillä

Nordean sijoitusmarkkinoiden päästrategi Antti Saari totesi, että markkinoilla oli odotettavissa pomppuja muutenkin.

– Vaalit aiheuttavat kurssiheiluntaa aina lähestyessään, hän sanoi STT:lle.

Saaren mukaan suomalaisten sijoittajien ei erityisesti tarvitse reagoida vaalien aiheuttamaan heilahteluun.

– Hyvä yleisohjenuora on se, että kannattaa olla perillä ja hereillä, että tietää vähän, mitä tapahtuu. Mutta ei niiden (asioiden) perässä kyllä kannata ihan hirvittävästi hyppiä, Saari sanoi.

Saari korosti, että sijoittajan kannalta olennaista on pitää huoli siitä, että sijoitukset on hajautettu maantieteellisesti ja omaisuuslajien välillä.– Ne ovat viime kädessä muut asiat, jotka vaikuttavat enemmän siihen, miten osakkeiden arvot kehittyvät. Nyt käynnissä oleva tuloskausi on kuitenkin oleellisempi, ja ainakin Yhdysvalloissa sen anti on toistaiseksi ollut selkeästi odotuksia myönteisempi. Eiköhän se viime kädessä vie voiton näistä vaalihämmästelyistä, hän sanoi.

Lue myös: Valtonen Bidenista: ”Ei minulla ollut hänen kunnosta mitään huomautettavaa”

Tuoreimmat aiheesta

Talous