Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Barack Obamakin kyseenalaistaa nyt Bidenin voitonmahdollisuudet.
Entinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on sanonut läheisille liittolaisilleen, että hänen mielestään Joe Bidenin voittomahdollisuudet ovat laskeneet merkittävästi, kirjoittaa yhdysvaltalaismedia The Washington Post.
Obaman kerrotaan sanoneen, että Bidenin on syytä harkita vakavasti ehdokkuutensa jatkoa ja uskottavuutta.
WP perustaa tiedon omiin tietolähteisiinsä.
WP:n mukaan Obama on puhunut presidentti Bidenin kanssa vain kerran huonosti mennään vaaliväittelyn jälkeen. Donald Trumpia vastaan käyty väittely nosti Bidenin iän entistä enemmän keskiöön, koska Bidenin suoritus oli niin heikko.
Myös Nancy Pelosi avasi suunsa
Julkisesti Obama on korostanut, että hän tukee Bidenia ja että presidentti tekee itse päätöksen jatkamisestaan kisassa. Kulissien takana Obama on kuitenkin useiden yhdysvaltalaismedioiden mukaan vastaillut useiden huolestuneiden demokraattien puheluihin.
Yhdysvaltain kongressin entinen puhemies Nancy Pelosi ja Obama ovat käyneet puhelinkeskustelun Bidenin jatkoon liittyen.
Pelosi on jo suoraan itse sanonut Bidenille, että hän ei voi voittaa Trumpia. Biden oli suhtautunut puolustelevasti.
Obaman sana on painava demokraattipuolueessa. Hän on korostanut haluavansa suojella entisen varapresidenttinsä poliittista perintöä. Obaman mukaan Bidenin perintö vaarantuu, jos republikaanit saavat haltuunsa Valkoisen talon ja edustajainhuoneen.
Lue myös: Nancy Pelosi Bidenille: Et voi voittaa Donald Trumpia
"Bidein ei väisty"
Bidenin kampanja vakuuttelee edelleen Bidenin pysyvän kisassa.
Bidenin kannastuslukujen kuitenkin kaventuessa, myös Obama on kertonut lähteiden mukaan olevansa huolissaan siitä, että mielipidemittaukset ovat kääntymässä Tumpin hyväksi ja siksi suurimmat kampanjan rahalliset tukijat ovat hylkäämässä Bidenin.
Obama, joka on ehkä demokraattipuolueen arvostetuin henkilö, pitää silti matalaa profiilia ja mahdollisesti suojelee pitkäaikaista ystävyyttään Bideniin.
Obaman rooli puolueen johtajana vuosina 2008-2016 on kuitenkin tehnyt hänestä äänitorven koko puolueen huolenaiheille.
Osa Obaman entisistä Valkoisen talon neuvonantajista on julkisesti kehottanut Bidenia väistymään.
Lue myös:
Bidenilla todettu koronatartunta
George Clooney paljastaa, millaisen Bidenin näki varainkeruutilaisuudessa: "Tarvitsemme uuden ehdokkaan"
Video: Kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, onko Biden onnistunut taltuttamaan spekulaatiot jatkostaan
1:06