Saksalainen lääkejätti Biontech ja sen yhdysvaltalainen kumppani Pfizer ovat hakeneet lupaa koronarokotteelleen EU:n viranomaisilta, yhtiöt kertovat lausunnossaan.
Yhtiöiden kehittämä koronarokote on osoittautunut testeissä 95-prosenttisen tehokkaaksi, eikä siitä ole ilmennyt vakavia sivuvaikutuksia. Jos lupa myönnetään, rokotukset voitaisiin aloittaa jo tämän vuoden puolella, yhtiöt uskovat.
EU:n lääkevirasto kertoi tekevänsä päätöksen asiassa viimeistään 29. joulukuuta.
Biontech ja Pfizer anoivat käyttölupaa rokotteelleen Yhdysvalloissa jo toissa viikolla. Jos rokote saa luvan, yhdysvaltalaisia voidaan alkaa rokottaa jo kuun puolivälin tienoilla. Rokote on myös Britannian viranomaisten syynissä.
Pfizer ja Biontech ovat kertoneet, että ne uskovat valmistavansa rokotettaan tämän vuoden aikana jopa 50 miljoonaa annosta, ja jopa 1,3 miljardia annosta ensi vuonna.
Yhdysvaltalaisyhtiö Moderna kertoi maanantaina hakeneensa rokotteelleen lupaa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
Modernan rokote perustuu samaan mRNA-teknologiaan kuin Pfizerin rokote, ja myös sen testitulokset olivat hyviä.
Modernan rokotteessa on se etu, että sitä pitää säilyttää –20 asteessa, kun Pfizerin rokote vaatii –70 asteen lämpötilan.