Boeingin Starliner-avaruusalus on palannut Maahan ilman avaruusasemalle viemiään astronautteja

2:04img
Katso videolta Starlinerlin laskeutuminen.
Julkaistu 07.09.2024 07:39

MTV UUTISET

Boeingin ongelmista kärsinyt Starliner -avaruusalus on laskeutunut onnistuneesti Maahan. Alus palasi turvallisuussyistä kotiin miehittämättömänä siinä havaittujen teknisten häiriöiden vuoksi.

Starlinerin Kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) viemien astronauttien kahdeksan päivän mittaiseksi tarkoitettu matka on sen sijaan venymässä kahdeksan kuukauden reissuksi. Kaksikon on määrä palata Maahan kilpailevan SpaceX:n aluksella vasta ensi vuoden helmikuussa.

Starliner lähti ISS:ltä alkuyöstä Suomen aikaa ja laskeutui avaruuskeskukselle Yhdysvaltain New Mexicossa aamuseitsemän aikaan.

Lue lisää: Boeingin alus palaa pian avaruusasemalta ilman miehistöään

Tutkijat: Elon Muskin Starship-raketin katastrofaalinen räjähdys repi Maan ilmakehään aukon

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus