Maan entinen terveysministeri kritisoi hallinnon toimia ja arvioi, että Yhdysvaltain Trumpin hallinto vaikuttaa myös Brasilian presidentin hallintoon.
Brasiliassa on kirjattu nyt jo yli 100 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo maan terveysministeriö. Samalla maassa ylitettiin myös toinen synkeä rajapyykki, kun koronatartuntojen määrä ylitti kolmen miljoonan tapauksen rajan.
Terveysministeriön mukaan Brasiliassa oli kirjattu edellisen vuorokauden ajalta yhteensä 905 uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja varmistettu lähes 50 000 uutta koronavirustartuntaa.
Viralliset luvut ovat kuitenkin mitä luultavimmin todellisia tapausmääriä alhaisempia. Asiantuntijat arvioivat, että tartuntojen todellinen määrä voi olla jopa kuusi kertaa korkeampi koronatestauksen puutteellisuuden vuoksi.
Noin 212 miljoonan asukkaan Brasiliassa on määrällisesti toiseksi eniten koronatartuntoja ja -kuolemia koko maailmassa. Brasiliaa enemmän tartuntoja ja kuolemia on vain Yhdysvalloissa.
Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Yhdysvaltain tartuntatapauksien määrä lähentelee viiden miljoonan rajaa. Koronakuolemia maassa on kirjattu yli 162 000.
Yli viisi kuukautta riehunut Brasilian koronaepidemia ei näytä edelleenkään merkkejä hidastumisesta. Maan ensimmäinen koronatartunta varmistui helmikuun loppupuolella Sao Paulossa, jossa kirjattiin myös Brasilian ensimmäinen kuolema maaliskuun 12. päivänä.
Senaatin puhemies Davi Alcolumbre ilmoitti uutistoimisto AFP:n mukaan maan kongressissa neljän päivän suruajasta, jolla on määrä osoittaa kunnioitusta niiden 100 000:n ihmisen muistolle, jotka ovat kuolleet koronaepidemian seurauksena.
"100 000 perhettä jäänyt ilman lohdullista sanaa"
Maan presidentin Jair Bolsonaron hallinnon entinen terveysministeri on syyttänyt brittilehti Guardianin mukaan Bolsonaroa siitä, ettei hän ole onnistunut tarjoamaan lohtua koronan vuoksi henkensä menettäneiden perheille.
Luis Henrique Mandetta sai potkut huhtikuussa, kun hän haastoi Bolsonaron koronavirustoimet.
– 100 000 brasilialaisperhettä ei ole edelleenkään saanut yhtäkään lohdun tai solidaarisuuden sanaa hallinnolta, Mandetta kertoi brasilialaislehti O Globolle Guardianin mukaan.
Mandetta kritisoi O Globon podcast-haastattelussa myös sitä, miten Bolsonaron hallinto antoi terveysministeriön ohjat armeijan viranomaisille, joilla ei ole tarvittavaa tietoa terveydestä.
Hallinto menetti toisen terveysministerinsä lähestulkoon heti Mandettan perään. BBC kertoi toukokuussa, että Nelson Teich erosi oltuaan tehtävässä alle kuukauden.
Eroa edelsivät BBC:n mukaan erimielisyydet kovaa vauhtia kärjistyvän koronaviruskriisin hoitamisesta. Hän oli muun muassa kritisoinut Bolsonaron päätöstä antaa kuntosalien ja kauneushoitoloiden avata jälleen ovensa.
Sittemmin Bolsonaro on Guardianin mukaan nimennyt tehtävään tilapäisesti armeijan kenraalin
.– Et voi lähteä sotaan lääkärien kanssa. Et voi tarjota terveydenhuoltoa sotilaiden kanssa, Mandetta julisti O Globolle Guardianin mukaan ja vaati, että terveysministeriöön pitää jälleen saada terveydenhuollon asiantuntijoita. Mandetta itse on paitsi ammattipoliitikko myös lääkäri.
Pandemian vähättely voi olla Trumpin hallinnon ansiota
Mandetta syytti haastattelussa Bolsonaroa myös siitä, että tämä pyrkii lievittämään omaa vastuutaan hallinnon koronatoimien epäonnistumisesta.
Bolsonarolla todettiin aiemmin kesällä koronatartunta ja hän kiitti lopulta toipumisestaan malarialääke hydroksiklorokiinia, jonka tehoa koronavirusta vastaan ei ole tieteellisesti todistettu potilaskokeissa.
Mandetta arvioi myös, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto vaikuttaa suoraan Bolsonaron hallintoon. Hän uskoo, että Bolsonaron maaliskuinen tapaaminen Trumpin kanssa on syy sille, miksi Bolsonaro vähättelee koronavirusta ja syyttää Kiinaa, jossa epidemia sai alkunsa viime vuoden lopulla.
Hän arvioi kuitenkin Trumpin eroavan Bolsonarosta siinä määrin, että Trump tajusi tragedian todellisen skaalan valjetessa, etteivät yhdysvaltalaiset antaisi hänelle anteeksi, jos hän kiistäisi taudin.
Brasilialaisen Folha de S.Paulo -lehden mukaan Bolsonaro julisti torstaina, että maan hallinto on tehnyt niin paljon "kuin on mahdollista" ja "mahdottoman" ihmishenkien pelastamiseksi.
– Meillä on puhdas omatunto, hän sanoi lehden mukaan lehdistöltä suljetussa, mutta televisioidussa seremoniassa, joka järjestettiin presidentin palatsilla.
Väkilukuun suhteutettuja kuolemia eniten minivaltio San Marinossa
Tilastosivusto Worldometerin mukaan Brasiliassa on miljoonaa asukasta kohden varmistettu 14 166 koronatartuntaa ja kirjattu 473 koronakuolemaa.
Yhdysvalloissa vastaavat suhdeluvut ovat 15 544 ja 498. Vaikka Brasiliassa ja Yhdysvalloissa on määrällisesti eniten kuolemantapauksia, on esimerkiksi Belgiassa, Britanniassa, Perussa, Espanjassa, Italiassa ja Ruotsissa enemmän koronakuolemia, kun niiden määrän suhteuttaa maan väkilukuun.
Belgiassa koronakuolemia on miljoonaa asukasta kohden kirjattu 851, Britanniassa 686, Perussa 631, Espanjassa 610, Italiassa 582 ja Ruotsissa 570.
Worldometerin seurannan "kärkisijoilla" olevaa Belgiaa enemmän väkilukuun suhteutettuja kuolemia on vain minivaltio San Marinossa, jossa koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu miljoonaa asukasta kohden 1 238.
Kuolemantapauksia San Marinossa on 42. Belgiassa koronakuolemia on ilmoitettu vajaat 10 000 kappaletta. Belgia on kuitenkin ilmoittanut pandemian aikana koronaan liittyviä kuolemia laajemmin kuin monissa muissa maissa, joissa kriteerit virallisiin lukuihin päätymiseksi ovat voineet olla Belgiaa tiukemmat.
Suomessa miljoonaa asukasta kohden on varmistettu 1 366 tartuntaa ja kirjattu 60 koronakuolemaa.