Netissä leviävän salaliittoteorian mukaan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin puoliso Brigitte Macron olisi korjannut sukupuoltaan, kertoo muun muassa BBC. Hän on ryhtynyt nyt oikeustoimiin oikaistakseen väärät tiedot.
Sosiaalisessa mediassa levinneiden väitteiden mukaan 68-vuotias Brigitte Macron olisi oikeasti syntynyt Jean-Michel Trogneux -nimisenä miehenä ja hän olisi sittemmin korjannut sukupuoltaan. Asian tiimoilta löytyy kymmeniä tuhansia someviittauksia.
Teorian on ranskalaismedioiden mukaan laittanut liikkeelle äärioikeistolainen Natacha Rey, jonka kirjoittamaan artikkeliin tiedot pohjautuvat. Sittemmin ne ovat levinneet muun muassa YouTubessa. Teoriaa ovat levittäneet esimerkiksi koronarokotteiden vastustajat ja oikeistoaktivistit.
Macronin asianajaja vahvistaa ryhtyneensä oikeudellisiin toimiin asiassa.
Brigitte Macronin tyttönimi on Trogneux. Hän tapasi 1990-luvulla 24 vuotta nuoremman Emmanuel Macronin. Macron oli tuolloin opiskelijana koulussa, jossa Trogneux toimi opettajana. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2007.
Artikkelia ja otsikkoa oikaistu kello 21.02: Alun perin artikkelissa puhuttiin "sukupuolen vaihtamisesta". Nyt teksti on muutettu muotoon "sukupuolen korjaus".