Britannian ex-pääministeri Johnson pyysi anteeksi pandemian aiheuttamaa kärsimystä

6:22img
Tällaisen tiedotustilaisuuden Boris Johnson piti erotessaan pääministerin tehtävästä.
Julkaistu 06.12.2023 13:46

MTV UUTISET – STT

Britannian ex-pääministeri Boris Johnson on pyytänyt anteeksi koronapandemian aiheuttamaa tuskaa ja kärsimystä.

Boris Johnson on kuultavana kaksipäiväisessä tutkinnassa, jonka tavoitteena on selvittää, miten hyvin Britanniassa toimittiin koronapandemian aikana ja miten kriisiä hoidettiin.

Johnsonin mukaan hänen hallintonsa pyrki tekemään parhaansa vallitsevassa tilanteessa. Hän sanoi kuitenkin kantavansa itse vastuun tehdyistä päätöksistä.

Britanniassa oli kuollut noin 130 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin toissa vuoden heinäkuun puoliväliin mennessä, mikä oli korkeimpia asukaskohtaisia lukuja länsimaissa.

Lue myös: Brittiparlamentti hyväksynyt tylyn raportin tulokset: Koronajuhlia järjestänyt ex-pääministeri Johnson valehteli

Lue myös: Miksi Boris Johnson on eroamassa Iso-Britannian pääministerin paikalta? Kriisin ydin kietoutuu konservatiivipuolueen johtohahmon ahdistelusyytöksiin

Tuoreimmat aiheesta

Iso-Britannia