Oikeusprosessin vieminen loppuun voi vielä kestää, sisäministerinkin päätöksestä voi valittaa.
Britanniassa oikeus on antanut virallisen päätöksen tietovuotaja Julian Assangen karkotuksesta Yhdysvaltoihin. Sisäministeri Priti Patelin on hyväksyttävä karkotus, minkä jälkeen Assangen asianajajat voivat vielä valittaa Patelin päätöksestä.
Yhdysvaltojen oikeusviranomaiset haluavat Assangen oikeuteen liki kahdestakymmenestä eri syytteestä, jotka koskevat Wikileaksin vuonna 2010 julkaisemia salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja.
Vuodettuja asiakirjoja oli noin puoli miljoonaa, ja ne käsittelivät muun muassa Afganistanin ja Irakin sotatoimia. Jos Assange todettaisiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin, hän voisi saada jopa 175 vuoden vankeustuomion.
Assange on ollut vankilassa vuodesta 2019. Häntä pidetään edelleen Belmarshin vankilassa Lontoon lähellä, vaikka hän on jo aikoja sitten suorittanut rangaistuksen, jonka sai ehdonalaismääräyksiensä rikkomisesta.
Assangea ei ole vapautettu, koska oikeuden mukaan on olemassa merkittävä riski, että hän pakenee eikä oikeusjuttua saada vietyä loppuun.
"Demokratian kuolema"
Ennen Belmarshin vankilaan joutumistaan Assange piileskeli Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä vuodesta 2012.
Joulukuussa vetoomustuomioistuin päätti, ettei luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole esteitä. Näin se pyörsi alemman oikeusistuimen päätöksen, jonka mukaan tietovuotajaa ei voi luovuttaa, koska hänen mielenterveytensä on horjuva ja on olemassa merkittävä itsemurhariski.
Assangen asianajajat hakivat korkeimmalta oikeudelta valituslupaa vetoomustuomioistuimen päätöksestä, mutta pyyntö evättiin viime kuussa.
– Taas yksi päivä, joka merkitsee demokratian ja lain noudattamisen kuolemaa Britanniassa. Karkotusmääräyksen hyväksyminen on oikeuden irvikuva. Assange tulee kuolemaan vankilassa, jos hänet karkotetaan, sanoi Assangen puolesta kampanjoiva Carolina Graterol keskiviikkona.
Assange avioitui kumppaninsa Stella Morisin kanssa Belmarshissa viime kuussa.
Tammikuussa Meksiko tarjosi Assangelle turvapaikkaa maassa.
1:54