Britanniaa varoitettiin yhdestä Lontoon lauantain iskun tekijästä jo viime vuonna, kertoivat Italian viranomaiset tiistaina. Varoitus annettiin 22-vuotiaasta Youssef Zaghbasta, joka on marokkolaistaustainen Italian kansalainen. Britannian poliisi nimesi hänet Lontoon iskun kolmanneksi tekijäksi tiistaina.
Aiemmin Britannian poliisi kertoi, ettei Zaghba ollut heidän tai tiedustelupalvelun tarkkailun alla.
Italian viranomaisten mukaan Britannialle kerrottiin Zaghbasta, kun tämän matkustaminen Turkin kautta Syyriaan estettiin. Italian viranomaiset ottivat Zaghban kiinni Bolognan lentokentällä, kun hän oli nousemassa Turkkiin menevään lentokoneeseen.
Hänen uskottiin yrittävän liittyä Syyriassa äärijärjestö Isisin riveihin.
Italialaisten viestimien mukaan poliisi löysi Zaghban kännykästä Isisin propagandavideoita, mutta häntä vastaan ei löydetty todisteita, jotka olisivat riittäneet syytteiden nostamiseen.
Zaghban kerrotaan viettäneen suurimman osan ajastaan Marokossa, mutta työskennelleen tasaisin väliajoin Britanniassa.
Mahdollisia rikoskumppaneita etsitään
Poliisi nimesi kaksi muuta iskun tekijää maanantaina. Toinen oli pakistanilaistaustainen Britannian kansalainen Khuram Butt, 27, ja toinen ilmeisesti marokkolais-libyalainen Rachid Redouane, 30. Guardianin mukaan poliisi uskoo kaikkien kolmen hyökkääjän asuneen Itä-Lontoossa.
Poliisi ampui kaikki kolme iskun aikana. Äärijärjestö Isis on väittänyt olevansa iskun takana.
Buttin on kerrottu olleen Britannian poliisin ja tiedustelupalvelun tiedossa. Britanniassa on kyselty, miten viranomaisten tiedossa ollut Butt pystyi toteuttamaan iskun. Torstaina pidettävät Britannian parlamenttivaalit ovat kuumentaneet keskustelua entisestään.
Britannian poliisi kertoi tehneensä tiistaina uuden pidätyksen iskun tutkinnassa. Poliisin mukaan 27-vuotias mies pidätettiin aamulla Barkingin esikaupunkialueella Lontoon itäpuolella. Aiemmin pidätetyt 12 henkilöä kerrottiin päästetyn vapaaksi.
Yli 130 imaamia kieltäytyy hautajaisrukouksista
Britanniassa yli 130 imaamia ja muuta uskonnollista johtajaa kieltäytyi lukemasta hautajaisrukouksia iskun tekijöille, kertoo Guardian.
Lehden mukaan päätös on poikkeuksellinen: yleensä perinteiset rukoukset luetaan kaikille muslimeille riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet.
Imaamit sanovat puolustavansa islamin opetuksia ja kehottavat myös muita uskonoppineita pidättäytymään rukouksista.
– Tällaiset anteeksiantamattomat teot ovat täysin ristiriidassa islamin ylevien opetusten kanssa, imaamit sanoivat lausunnossaan.
Lontoon lauantain iskussa kuoli seitsemän ja haavoittui 48 ihmistä. Osa haavoittuneista on yhä kriittisessä tilassa.