Uusia tietoja Lontoon terrori-iskussa kuolleista: Toinen ranskalainen ja kaksi australialaista uhrien joukossa

Lontoo1
Seitsemästä Lontoon lauantaisessa iskussa kuolleesta ainakin viisi on kotoisin Britannian ulkopuolelta.
Julkaistu 07.06.2017 11:51

MTV UUTISET–STT

Seitsemästä Lontoon lauantaisessa iskussa kuolleesta ainakin viisi on kotoisin Britannian ulkopuolelta. Iskussa on vahvistettu kuolleen kaksi australialaista ja kaksi ranskalaista. Iskussa kuoli myös ainakin yksi kanadalainen.

Toinen ranskalaisista kuolleista on ranskalaisessa ravintolassa Lontoossa työskennellyt 26-vuotias mies. Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian ei ole kertonut tarkempia tietoja toisesta ranskalaisuhrista, josta saatiin vahvistus nyt.

Australian ulkoministerin Julie Bishopin mukaan Australia odottaa ennen uhrien nimien julkaisua vahvistusta Britannian viranomaisilta. Australian uhreista uutisoi muun muassa Guardian.

Australialaisen 28-vuotiaan naisen perhe on aiemmin vahvistanut naisen kuolleen Lontoon iskussa. Sairaanhoitajana työskennellyt nainen joutui perheen mukaan hyökkäyksen keskelle juostuaan auttamaan uhreja.

Toinen australialaisuhri saattaa olla 21-vuotias, lastenhoitajana työskennellyt nainen, joka on ilmoitettu kadonneeksi.

Iskussa haavoittui 48 ihmistä. Osa haavoittuneista on yhä kriittisessä tilassa.

Lähteet: Yksi tekijöistä oli arvioitu merkittäväksi uhaksi

Iskun tutkinnassa on tehty uusi pidätys. 30-vuotias mies pidätettiin poliisin mukaan Lontoon itäpuolella Ilfordissa. Se on lähellä paikkaa, jossa kaksi hyökkääjistä asui.

Poliisi on nimennyt iskun kolme tekijää, jotka poliisi ampui iskun aikana.

Yksi heistä Khuram Butt oli arvioitu merkittäväksi turvallisuusuhaksi, kertovat brittilähteet CNN:lle. Britannian poliisi ja tiedustelupalvelu tutkivat Buttia tiiviisti jo vuonna 2015. Tutkimukset olivat osa pyrkimystä horjuttaa al-Muhajiroun-ryhmittymää, joka tukee äärijärjestö Isisiä.

Hänellä oli CNN:n lähteiden mukaan yhteyksiä useisiin terrori-iskuja suunnitelleisiin ja toteuttaneisiin henkilöihin.

Lähteiden mukaan viranomaiset olivat aiemmin huolissaan siitä, että al-Muhajiroun-ryhmittymän jäseneksi katsottu Butt saattaisi toteuttaa terrori-iskun Britanniassa. Brittiviranomaiset ovat kuitenkin sanoneet, ettei näyttöä Buttin suunnittelemasta iskusta ollut, joten tutkinta "priorisoitiin sen mukaisesti".

Nyt Buttin uskotaan olleen johtavassa asemassa Lontoon iskun suunnittelussa, lähteet sanovat CNN:lle. Hänen ja kahden muun iskusta epäillyn uskotaan suunnitelleen tekoaan vain joitakin viikkoja.

Äärijärjestö Isis on väittänyt olevansa iskun takana. 

Tuoreimmat aiheesta

Lontoon isku