Brittivallan varjo väistyi: Intia poisti rikoslaista homoseksuaaliset seksisuhteet – juhlat alkoivat oikeustalon ulkopuolella: "Emme ole enää rikollisia"

7:14img
Julkaistu 06.09.2018 20:35
Toimittajan kuva
Janne Hopsu

janne.hopsu@mtv.fi

Intia on karistanut harteiltaan yhden Britannian siirtomaa-ajan jäljen poistamalla rikoslaistaan homoseksuaalisten seksisuhteiden kriminalisoinnin. Intian korkein oikeus päätti rikoslain muuttamisesta yksimielisesti.

Päätöstä juhlittiin korkeimman oikeuden ulkopuolella pääkaupungissa New Delhissä, mutta moni samalla sanoi, että asenteiden muutos vie aikaa. 

– Olen niin iloissani, etten saa sanottua sanaakaan, rikoslain pykälän 377 muuttamista ajanut Debottam Saha sanoi New Delhissä uutistoimisto Reutersille. 

Oikeustalon ulkopuolella seksuaalivähemmistöjen edustajat ottivat ilon irti sen jälkeen kun, oikeusistuin oli antanut perustelunsa lakimuutokselle.

– Minkäänlaista kahden aikuisen välistä, molempien halukkuuteen perustuvaa, seksuaalista suhdetta – homoseksuaalien, heteroseksuaalien tai lesbojen - välillä, ei voi sanoa perustuslain vastaiseksi, määritteli korkeimman oikeuden päätuomari Dipak Misra.  

Artikkeli jatkuu videon jälkeen

1:06img

Pykälä britti-imperiumin perintöä

Muutoksen myötä Britannian siirtomaa-ajalta peräisin oleva homoseksin kriminalisointi siirtyi historiaan.

Vuonna 1861 britit säätivät ja ottivat Intiassa käyttöön lain, joka muun muassa kielsi "luonnonvastaisen lihallisen kanssakäymisen miehen, naisen tai eläimen kanssa". Sanamuodon tulkittiin yleisesti viittaavan homoseksuaalisiin suhteisiin.

Intia itsenäistyi 1947.  Vaikka Union Jack ei enää liehunut lipputangoissa, moni britti-imperiumin piirre jäi silti elämään, kuten nyt poistettu pykälä 377. 

– Olen riemuissani. Olemme taas heittäneet britit ulos maasta, kirjailija ja homoaktivisti Harish Iyer sanoi Guardian-lehdelle.   

Käytännössä pykälää 377 sovellettiin harvoin, mutta sen olemassaolo laissa oli ahdistava monelle seksuaalivähemmistöjen edustajalle. Sitä saatettiin käyttää muun muassa kiristysmielissä työpaikoilla, ja pykälän sanotaan vaikeuttaneen työtä aidsia vastaan.

Homoseksistä ankara rangaistus

Ennen tätä päivää homoseksistä saattoi saada kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen. 

Yritykset pykälä 377:n poistamiseksi alkoivat 1990-luvulla, ja tapauksia palloteltiin vuosia eri oikeusistuimissa, Guardian-lehti kertoo. 

Vuonna 2009 korkeinta oikeutta alempi tuomioistuin New Delhissä päätti, että pykälä 377 rikkoi aikuisten perustuslain mukaisia oikeuksia elämään, vapauteen ja tasa-arvoon.

2013 korkein oikeus kumosi päätöksen vedoten siihen, että pykälää sovellettiin niin pieneen osaan Intian väestöstä, ettei se rikkonut perustuslakia.

Pykälän poistamista ajavat saavuttivat viime vuonna läpimurron, joka tuli aivan toiseen oikeustapaukseen liittyen.

Korkein oikeus nimittäin päätti kyseiseen tapaukseen liittyen, että ihmisillä on perustavaa laatua oleva oikeus yksityisyyteen, ja tähän liittyen totesivat, että vuoden 2013 päätös liittyen pykälään 377 oli väärä.

Nationalistipuolue BJP hyväksyy päätöksen

Reutersin mukaan Intiaa hallitseva hindunationalistinen BJP-puolue ilmoittaa tukevansa päätöstä, vaikka yksi puolueen vaikuttajajäsen, kansanedustaja Subramanian Swamy kommentoi, että päätös voi lisätä hiv-tapauksia. 

Perinteisen valtapuolueen Kongressipuolueen kansanedustaja Shashi Tharoor puolestaan totesi, ettei "hallituksella ole asiaa makuuhuoneisiin". 

1.3 miljardin asukkaan Intiassa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen vaihtelee laidasta laitaan. Britannian siirtomaa-ajan viktoriaaninen seksuaalimoraali jätti kuitenkin oman jälkensä. 

Korkeimman oikeuden edustalla päätöstä juhlineet tietävät, että vaikka laki muuttuu, asenteita ei muuteta nuijan kopautuksella.

– Emme ole enää rikollisia, mutta asioiden muuttaminen vie aikaa – 20 tai 30 vuotta ehkä, Debottam Saha miettii.

"Historia anteeksipyynnön velkaa"

19-vuotias Smriti myös iloitsi rikollisleiman poistamista.

Korkeimman oikeuden tuomari Indu Malhotra näki kysymyksessä muunkin kuin lakiteknisen ulottuvuuden.

– Historia on anteeksipyynnön velkaa (seksuaalivähemmistöjen) yhteisölle heidän oikeuksiensa toteutumisen viivästymisestä. 

Pykälä 377:n olemassaolo sinänsä ja sen kanssa veivaaminen viime vuosina on koetellut seksuaalivähemmistöjen jäseniä, ja uskoa koko maan oikeuslaitokseen.  

– Minusta oli oikeusjärjestelmän suhteen tulossa kyyninen ihminen, mutta rehellisesti sanottuna päätös näyttää, että lopulta Intia on toimiva demokratia, missä valinnanvapaus, vapaa sana ja oikeudet yhä toteutuvat, Ritu Dalmia kertoo Guardianille. 

Päätös ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi homoavioliitot hyväksytään lain edessä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat