Budjettivääntö jatkuu – miljardeihin kasvavat koronakulut lisäävät haasteita

3:33img
Hallituksen budjettiriihi alkoi eilen – polttoaineiden verotukseen tulossa 100 miljoonan euron korotus
Julkaistu 15.09.2020 05:14

MTV UUTISET - STT

Neuvottelut koronaepidemian sumentamasta taloudenpidosta jatkuvat tänään koko hallituksen kesken.

Budjettiriihi alkoi eilen, jolloin neuvotteluita kävivät lähinnä hallituspuolueiden puheenjohtajat yhdessä valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kanssa.

Vanhanen kertoi eilen, että ensi vuoden budjetin alijäämä kasvaa siitä mitä valtiovarainministeriö on esittänyt. Vielä elokuussa ministeriön budjettiehdotus oli 7 miljardia euroa alijäämäinen, mutta miljardiluokkaan kasvavat koronamenot tulevat tuoreen arvion mukaan tämän päälle. Vanhasen mukaan summa tulee kasvamaan etenkin koronatestaukseen ja -rokotukseen käytettävistä rahoista.

Budjetin rinnalla hallitukselta odotetaan työllisyyttä lisääviä uudistuksia.

Lue myös: Valtiovarainministeriön budjettiesitys jää huomattavasti alijäämäisemmäksi – valtiovarainministeri Vanhanen: "Mennään yli miljardin luokkaa pelkästään testien osalta"

Tuoreimmat aiheesta

Marinin hallitus