Business Finland käynnistää Visit Finlandia koskevat muutosneuvottelut. Syynä on valtion budjetin leikkaukset, joiden vuoksi Visit Finlandin rahoitus käytännössä puolittuu vuonna 2025, kertoo Business Finland tiedotteessaan.
Rahoituksen supistumisen seurauksena Visit Finlandissa tarjolla olevan työn määrä tulisi vähenemään olennaisesti ja pysyvästi. Työnantajan arvion mukaan sopeutustarve on enintään 20 henkilötyövuotta. Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 50 henkilöä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Business Finlandissa toimiva Visit Finland edistää ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun kasvua ja kehittämistä sekä Suomen kiinnostavuutta kansainvälisesti kestävänä ja houkuttelevana matkakohteena. Tehtävänä on myös edesauttaa yritysten, yritysryhmien ja Suomen matkailualueiden kestävää kansainvälistä kasvua.
– Tämä on dramaattinen isku koko Suomen matkailuelinkeinolle ja olemme tilanteesta erittäin pahoillamme. Geopoliittinen maailmatilanne on koetellut Suomen matkailua rajummin kuin muita Pohjoismaita ja Suomen kilpailuasema matkailukohteena on merkittävästi heikentynyt tilanteen myötä, kertoo palvelualueen johtaja Johanna Jäkälä Business Finlandista.
Visit Finlandin rahoitus puolittuu
Visit Finlandin rahoitus määritellään valtion talousarviossa. Se on usean vuoden ajan koostunut perusrahoituksen ja lisärahoituksen kokonaisuudesta, joka supistuu merkittävästi hallituksen budjettileikkausten vuoksi.
Vuoden 2025 alussa Visit Finlandilla on käytettävissään toimintoihinsa Suomessa ja ulkomailla vain puolet nykyisestä rahoituksesta, kun EU:n elpymisrahoitus ja muut projektirahoitukset loppuvat ja Visit Finlandin perusrahoitus laskee 7,8 miljoonaan euroon.
Neuvottelut koskevat koko Business Finland Oy:n palveluksessa työskentelevää Visit Finlandin henkilöstöä Suomessa ja ulkomailla sekä Visit Finlandin rahoituksella työskenteleviä henkilöitä Business Finland Oy:ssä. Työnantajan arvion mukaan harkittujen toimenpiteiden seurauksena työsuhde päättyisi enintään 20 henkilöltä.
Business Finland on tänään antanut neuvotteluesityksen henkilöstön edustajille. Muutosneuvottelut kestävät kuusi viikkoa.