Mikä kaikki viihdemaailmassa tällä viikolla puhutti? Katso kooste tästä artikkelista!
Joulu tulla jollottaa, mutta viihdemaailmasta on siitäkin huolimatta noussut jälleen tälläkin viikolla erilaisia puheenaiheeksi nousseita aiheita. Joukkoon on mahtunut sekä iloisia uutisia että ikäviä tapahtumia.
Tähän artikkeliin on koottu tällä viikolla otsikoihin nousseita viihdemaailman tapahtumia Suomesta ja ulkomailta. Katso listaus alta!
Suomi
Kohua aiheuttanut Milan Jaffin haastattelu poistetaan Veitola.docin uudelta tuotantokaudelta
Veitola.docin toinen kausi siirretään myöhemmäksi keväälle. Sarjan ensimmäisen jakson oli tarkoitus tulla ulos 28. joulukuuta MTV Katsomossa.
Syynä ohjelman siirtämiseen myöhemmäksi on Katujengit ja nuorten rikollisuus -jakson muokkaaminen. Jaksoa muutetaan niin, että lukuisista vakavista rikoksista tuomitun Milan Jaffin haastattelu leikataan pois. Jakso ja erityisesti Milan Jaffin haastattelu on saanut aikaan ristiriitaisen vastaanoton.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Seppo Taalasmaa ilmestyy jälleen Pihlajakadulle!
Salkkarit-fanien odotus palkitaan, kun suosikkihahmo Seppo Taalasmaa nähdään jälleen ruudussa! Perjantaina 22. joulukuuta MTV3-kanavalla nähtävässä Salatut elämät -sarjan kauden päätösjaksossa Jarmo Kosken näyttelemä Seppo nähdään ruudussa.
Meteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Anniina Valtosen lapsi syntyi. Valtonen kertoi ilouutisen Instagram-tilillään julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli ja katso Valtosen somepostaus tästä.
Olga Temonen kertoi syöpädiagnoosistaan
Näyttelijä Olga Temonen kertoi Instagramiin maanantaina 18. joulukuuta jakamassaan päivityksessä, että hänen aivoistaan löydettiin pari kuukautta sitten syöpä. Temonen kertoi päivityksessään syövän olevan sellaisessa paikassa, ettei sen leikkaaminen ole mahdollista, ja että hän on aloittanut sädehoidot.
Temosen puoliso, elokuvaohjaaja Tuukka Temonen kertoi syöpädiagnoosin saaneen vaimonsa ensioireista Instagram-kommentissa.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
2000-luvun alussa mainetta niittänyt Kwan-yhtye palaa esiintymislavoille ensi kesänä. Marikon ja Tidjânin perustama yhtye nähdään alkuperäiskokoonpanossaan noin kymmenellä festivaalilla.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
EBU: Israel mukana Euroviisuissa – Yle-pomo kommentoi boikottivaatimuksia
Euroopan yleisradiounioni EBU vahvisti Sky Newsille hyväksyneensä Israelin osallistumisen vuoden 2024 Euroviisuihin lukuisista vaatimuksista huolimatta. Useat maat ovat vaatineet Israelin sulkemista ensi vuoden Euroviisujen ulkopuolelle Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi.
Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén vahvisti MTV Uutisille Yleisradion vastaanottaneen viime aikoina paljon viestejä, joissa vaaditaan Suomen vetäytymistä vuoden 2024 Euroviisuista, mikäli Israel on mukana kilpailussa.
Lua Vilénin aihetta koskevat kommentit tästä.
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet pääsi jatkoon Oscar-kisassa
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on yksi viidestätoista elokuvasta, joka on valittu etenemään kohti parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoa.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Ulkomaat
Huippumalli Kendall Jenner ja räppäri Bad Bunny: Ero!
Useat yhdysvaltalaismediat uutisoivat huippumalli ja tosi-tv-tähti Kendall Jennerin eronneen poikaystävästään, räppäri Bad Bunnysta. Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Ketamiiniin perehtyneeltä tohtorilta karu väite Matthew Perryn kuolemasta
28. lokakuuta yllättäen 54-vuotiaana menehtyneen kanadalaisnäyttelijä Matthew Perryn kuolinsyyksi varmistui perjantaina 15. joulukuuta tapaturma, joka johtui ketamiini-lääkkeen aiheuttamasta akuutista vaikutuksesta. Ketamiinia käytetään masennuksen hoidossa, mutta myös huumausaineena.
Maailman johtaviin ketamiiniasiantuntijoihin kuuluva, The Ketamine Papers: Science, Therapy, and Transformation -kirjan kirjoittanut tohtori Philip Wolfson kommentoi New York Postille uskovansa, että Perry otti tarkoituksellisesti suuren määrän ketamiinia.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Céline Dionin, 55, terveydentilan kerrotaan heikkenevän
Laulaja Céline Dion, 55, sairastaa stiff person -oireyhtymää (SPS), eli jäykkyysoireyhtymää. Jäykkyysoireyhtymä on harvinainen neurologinen sairaus, jonka tyypillisiä piirteitä ovat vartalolihasten ja proksimaalisten raajalihasten jäykkyys sekä kivuliaat lihaskouristukset.
Dionin sisko Claudette, 74, kertoi taannoin 7 Jours -lehdelle, että hänen siskonsa tila on heikentynyt entisestään.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Luxemburgin prinsessa Alexandra odottaa ensimmäistä lastaan
Luxemburgin hovi ilmoitti 18. joulukuuta, että prinsessa Alexandra, 32, ja hänen puolisonsa Nicolas Bagory, 35, odottavat ensimmäistä lastaan syntyväksi keväällä 2024.
Katso hovin aihetta koskeva somejulkaisu ja lue artikkeli tästä.
Entinen assistentti syyttää Vin Dieseliä seksuaalisesta pahoinpitelystä
Fast & Furious -elokuvista tuttua Vin Dieseliä syytetään seksuaalisesta pahoinpitelystä. Kanteen on nostanut hänen entinen assistenttinsa Asta Jonasson 21. joulukuuta Los Angelesissa.
Entinen assistentti väittää, että Diesel ahdisteli häntä seksuaalisesti, kun hän työskenteli näyttelijälle vuonna 2010 Fast Five -elokuvan kuvauksissa.
Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.