Maastohiihtouransa keväällä 2022 päättänyt ruotsalaistähti Charlotte Kalla on palannut vuoden 2008 kohutapahtumaan omalelämäkerrassaan.
Kalla yllättyi pahanpäiväisesti, kun televisiojuontaja Peter Settman suuteli hiihtotähteä suulle Ruotsin urheilugaalassa. Kalla naureskeli tapahtuneelle, mutta paljastaa nyt tuoreessa elämäkerrassaan olleensa erittäin vihainen.
– Tajusin, että jotain on tekeillä, kun pöytäni ympärille tuli useita kuvaajia. Yhtäkkiä Peter Settman ilmestyi paikalle. Hän otti kasvoistani kiinni ja antoi minulle suudelman suoraan suulle, Kalla kertoo kirjassa Aftonbladetin mukaan.
– Se, mitä koin suorassa televisiolähetyksessä miljoonien katsojien edessä, oli järkyttävää ja tuomittavaa. Koskemattomuuttani loukattiiin vakavasti ja mietin, että "voi jumala, tämä on vaikeaa".
LUE MYÖS: Tiesitkö tätä? Maastohiihtolegenda Charlotte Kalla on sukua toisen lajin supertähdelle
Viikkoa aiemmin Kalla oli voittanut Tour de Skin ja noussut maastohiihdon huipulle.
– Olin todella vihainen, mutta en tiennyt kuinka reagoida. Sainko edes olla vihainen? Voisinko nousta ylös ja lähteä? Tuollaiset ajatukset pyörivät päässäni, Kalle muistelee lähes 16 vuotta myöhemmin.
– Minun odotettiin nauravan. Joten nauroin.
Kalla uskoo, että Peter Settman oli kohuhetkellä kuin roolihahmossa, joka näytteli osansa. Kalla ei saanut tilanteesta minkäänlaista ennakkovaroitusta.
– Tänä päivänä reagoisin vastaavaan täysin eri tavalla.
Settman pyytää tapausta anteeksi Kallalta SVT:n tuoreessa haastattelussa. Settmanin mukaan tempauksen ei ollut tarkoitus järkyttää Kallaa.
– 2008, siitähän on 15 vuotta. Se on pitkä aika kulttuurisesti. Olisin ajatellut tilanteesta eri tavalla nykyään. Se ei yksinkertaisesti olisi hauskaa nykypäivänä, Settman summaa.
Kalla, 36, saavutti urallaan kolme kultaa ja kuusi hopeaa niin olympia- kuin MM-kisoissa. Lisäksi MM-lumilta irtosi neljä pronssimitalia.