Claudia Sheinbaum nousemassa Meksikon ensimmäiseksi naispresidentiksi

2:23img
Katso myös video: Meksikossa presidentinvaalit, molemmat kärkiehdokkaat naisia
Julkaistu 03.06.2024 06:11

MTV UUTISET – STT – AFP

Vaaleja on varjostanut väkivalta äänestyspaikoilla.

Meksikon presidentinvaaleissa Claudia Sheinbaum on alustavien tulosten mukaan valittu maan ensimmäiseksi naispresidentiksi.

61-vuotias Sheinbaum sai arviolta 58–60 prosenttia äänistä, mikä on yli 30 prosenttiyksikköä päävastustaja Xochitl Galvezia enemmän.

Alustavista tuloksista kertoo kansallinen vaaliviranomainen.

Valintansa varmistuttua tuleva presidentti vannoi puheessaan, ettei tule pettämään maataan.

Sheinbaum edustaa samaa vasemmistopuoluetta kuin väistyvä presidentti Andres Manuel Lopez Obrador.

Lue myös: Kaksi kuollut väkivaltaisuuksissa äänestyspaikoilla Meksikossa

Sunnuntain vaalipäivä ei sujunut ongelmitta. Bloombergin mukaan ulkomailla äänestäneet meksikolaiset joutuivat paikoin jonottamaan jopa 12 tuntia ennen uurnille pääsyä. Äänestäjiä oli myös käännytetty pois äänestyspaikoilta ilman selitystä.

Kyseessä olivat ensimmäiset liittovaltiotason vaalit, joissa ulkomailla olevat Meksikon kansalaiset saivat äänestää Meksikon ulkopuolella.

Kaksi ihmistä kuollut äänestyspaikoilla

Sunnuntaina kaksi ihmistä kuoli äänestyspaikoilla puhjenneissa väkivaltaisuuksissa, kertoivat paikallisviranomaiset.

Toinen uhreista kuoli, kun ulkopuoliset tunkeutuivat äänestyspaikalle varastamaan äänestyslippuja. Toinen uhreista puolestaan ammuttiin äänestyspaikalla tapahtuneen hyökkäyksen yhteydessä.

Molemmat yhteenotot tapahtuivat maan keskiosissa Pueblan osavaltiossa.

Kaduille tuhansia sotilaita

Kilpailevat huumekartellit ovat viime vuosina sotineet Meksikossa, ja vaalien turvallisuudesta ei ole takeita. Vaalien sujumista varmistamaan on määrätty tuhansia sotilaita.

Verisen vaalikampanjan aikana on murhattu yli 20 poliitikkoa. Kahdella eteläisellä paikkakunnalla äänestämistä on jouduttu lykkäämään väkivaltaisuuksien vuoksi.

– Taistelu järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan on uuden presidentin suurin haaste, summasi professori Guadalupe Correa-Cabrera yhdysvaltalaisesta George Mason -yliopistosta uutistoimisto AFP:lle.

Hänen mukaansa Lopez Obradorin hallinnon pahin mahalasku oli juuri epäonnistuminen turvallisuudesta huolehtimisessa.

Sheinbaum on sanonut jatkavansa edeltäjänsä pehmeämpää linjaa, jossa rikollisuutta pyritään ehkäisemään puuttumalla sen juurisyihin. Galvez puolestaan on luvannut kovempia otteita.

Tuoreimmat aiheesta

Meksiko