Ecuadoriin on julistettu sekä suruaika että hätätila keskiviikkoiltana tapahtuneen murhan takia. Presidentinvaalit tullaan kuitenkin järjestämään suunnitellusti.
Ecuadorin väistyvä presidentti Guillermo Lasso sanoo, että presidenttiehdokkaan murha on "poliittinen rikos".
– Tämä on poliittinen rikos, jolla on terrorismin luonne. Ei ole epäilystäkään, etteikö tällä murhalla pyritty sabotoimaan vaaliprosessia, Lasso totesi videoidussa lausunnossaan.
Maan presidentinvaaleissa ehdolle asettunut 59-vuotias Fernando Villavicencio ammuttiin kuoliaaksi Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa keskiviikkoiltana pitämänsä kampanjatilaisuuden jälkeen.
Lue myös: Ecuadorissa presidentinvaaliehdokas on ammuttu kuoliaaksi
Vaalit toteutetaan suunnitellusti
Lasson mukaan presidentinvaalit toteutuvat henkirikoksesta huolimatta suunnitellusti, eli niiden ensimmäinen kierros järjestetään 20. elokuuta.
– Kaikki viranomaiset pitävät yhtä ja ovat sitä mieltä, että vaaleja ei keskeytetä – päinvastoin ne on pidettävä ja demokratiaa vahvistettava, Lasso totesi videolausunnossaan.
Viime yönä antamassaan lausunnossa väistyvä presidentti julisti uutistoimisto Reutersin mukaan maahan kolmen päivän suruajan sekä kansallisen hätätilan, jonka aikana maan armeija mobilisoituu kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
– Julistan kansallisen hätätilan 60 päivän ajaksi. Tästä hetkestä alkaen asevoimat mobilisoidaan kansalaisten turvallisuuden, rauhan sekä vapaiden ja demokraattisten vaalien takaamiseksi, Lasso lausui.
Lue lisää siitä, miksi maassa järjestetään nyt presidentinvaalit: Ecuadorin presidenttiä uhkasi viraltapano – hajotti parlamentin
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Turvattomuus ja väkivalta huolettavat
Vartiointi tulee tarpeeseen myös siksi, että äänestäjät ovat huolestuneita etenkin huumeisiin liittyvän väkivallan lisääntymisestä. Maassa kerrotaan olevan turvallisuuskriisi. Samaisesta syystä jotkut Ecuadorin presidentinvaaleissa ehdolla olevista henkilöistä ovat Reutersin mukaan lopettanut kampanjointinsa – siitäkin huolimatta, että he ovat olleet poliisin suojeluksessa jo ennen murhaa.
Tapahtuneesta raivostunut Lasso on luvannut, että keskustalaisen Villavicencion murhan tekijät joutuvat vastuuseen. Hyökkäyksessä loukkaantui yhdeksän ihmistä, joiden joukossa oli kaksi poliisia.
Poliisi on ottanut kiinni ainakin kuusi henkilöä henkirikoksesta epäiltyinä. Mediatietojen mukaan yksi epäillyistä henkilöistä on kuollut.
Rikollisjengi ilmoittautui tekijäksi
Los Lobos -niminen rikollisjoukko on väittänyt olleensa Villavicencion murhan tekijä. Joukko kommandopipoihin pukeutuneita ja aseisiin tarttuneita henkilöitä kertoivat asiasta videolla, jonka muun muassa uutistoimisto Reuters on julkaissut.
Kyseessä on Ecuadorin toiseksi suurin – noin 8 000 jäsenen – jengi, joka on irrottautunut toisesta Los Choneros -jengistä.
Los Lobosin jäsenillä on viime aikoina ollut osallisuutta vankiloissa tapahtuneisiin väkivaltaisuuksiin, joissa kymmenet vangit ovat saaneet surmansa.
Lue myösa: Yli 30 vankia kuoli vankilamellakassa Ecuadorissa
Ecuadoria on aiemmin pidetty suhteellisen turvallisena ja vakaana maana, mutta rikollisuus on viime aikoina lisääntynyt – kiitos Kolumbian ja Meksikon huumekartellien, jotka ovat soluttautuneet Ecuadorin paikallisiin rikollisjengeihin.
Los Lobos -ryhmittymällä uskotaan olevan kytköksiä meksikolaiseen Jalisco New Generation -kartelliin, jonka alaisuudessa Los Lobosin epäillään BBC:n mukaan kuljettavan kokaiinia. Huumekartellit salakuljettavat huumeiden isoista tuottajamaissa Kolumbiassa ja Perussa tuotettua kokaiinia Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan Ecuadorin kautta, sillä maassa on hyvät kulkuyhteydet muun muassa suurten satamien kautta.
Mutta miksi tämä rikollisryhmittymä olisi kiinnostunut presidenttiehdokkaasta?
Ecuadorin väistyvän presidentin, Guillermo Lasson mukaan Villavicencio oli korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden äänekäs arvostelija – myös presidentinvaalikampanjansa aikana. Villavicencio oli jo aiemmin saanut uhkauksia. Lisäksi jännitteitä ovat lisänneet ecuadorilaispormestarin ja parlamenttiehdokkaan väkivaltaiset kuolemat.
Villavicencion mukaan piiloutuminen olisi ollut pelkuruutta, ja siksi hän jatkoi kampanjointiaan.
Kun Villavicencio työskenteli toimittajana, hän arvosteli muun muassa Ecuadorin entistä presidenttiä Rafael Correaa. Kirjoitusten takia Villavicencio tuomittiin 1,5 vuodeksi vankeuteen kunnianloukkauksesta. Hän pakeni Ecuadorissa alkuperäiskansojen alueelle ja sai myöhemmin turvapaikan Perusta ennen kuin palasi takaisin Ecuadoriin Correan erottua virastaan.
Villavicencio on BBC:n mukaan yksi niistä harvoista presidenttiehdokkaista, joka on tuonut julki väitteitä järjestäytyneen rikollisuuden ja Ecuadorin hallituksen virkamiesten välisistä yhteyksistä.
Villavicencio olikin tehnyt kampanjansa aikana selväksi, että mikäli hänet valitaan vaaleissa maan seuraavaksi presidentiksi, hän tulisi puuttumaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja veronkiertoon.
Huumekartellit puolestaan ovat todenneet, että heidän tielleen tuleville henkilöille on tiedossa seuraamuksia.
Nyt Los Lobos on kertonut ottaneensa tähtäimeensä toisenkin presidenttiehdokkaan, Jan Topicin.
Presidentinvaaleissa oli ennen keskiviikkoiltaista murhaa kahdeksan ehdokasta. Viimeisimpien kannatuskyselyiden mukaan Villavicencio oli toisena, asianajaja Luisa Gonzalein ollessa kärjessä.