Lauluyhtye Club For Five esiintyy Lastenklinikoiden kummien JouluMielelle-konsertissa. MTV Uutiset oli paikalla haastattelemassa yhtyettä.
Club For Five julkaisi hiljattain Jouluna live -albumin, johon on taltioitu yhtyeen livekonsertteja. Club For Five -lauluyhtyeeseen kuuluu viisi jäsentä – Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi. MTV Uutisten haastattelussa yhtye pohtii, kuinka viisi laulajaa kykenee yhteistyöhön.
– Meitä voi ajatella minä tahansa sellaisena viiden hengen todella tiiviinä tiiminä. Varsinkin kun tehdään taidetta, tehdään täysillä ja sydämellä. Siihen liittyy aina se, että kun kaikki haluavat ja saavat kertoa mielipiteensä, voi eriäviä mielipiteitä tulla, yhtye kertoo.
Lauluyhtye on tehnyt töitä yhdessä jo vuodesta 2000, joten keinoja erimielisyyksien ratkaisuun on ehditty keksiä.
– Olemme niin henkilökohtaisen asian kuin oman äänemme kanssa tekemisissä koko ajan, jolloin jokainen joutuu luottamaan itseensä sekä toisiinsa. Vedetään täysillä ja se riittää.
LUE MYÖS: Saara Aalto yllättyi Emma-ehdokkuuksistaan: "Olen outo, erilainen, mihinkään laatikkoon sopimaton"
– Kuitenkin ääni on instrumenttina sellainen, että tunteet kuvastuvat aivan suoraan, ei ole mitään välikättä. Se on sillä tavalla aika herkkää touhua.
Yhtye kertoo, että kun päätöksiä tehdään yrityksenä, pitävät he kokouksia ja kirjoittavat pöytäkirjaa. Exceleitä tehdään yksin ja yhdessä. Kun taas puhutaan taiteesta, yhtye hyödyntää selkeää roolitusta.
– Meillä on usein yksi sovittaja, joka sovittaa kappaleen oman näkemyksensä mukaan, vaikka lopullinen taide-esitys syntyy yhteen hitsautumisen kautta.
Yhtye pohtii, että heidän yhteistyössään on kyse samasta kuin viiden pianistin konsertissa – kukaan ei voi soittaa tai laulaa mitä haluaa. On sovittava, kuka laulaa ja mitä.
– Sanotaanko, ettei tämä touhu sopisi viideltä solistilta. Pitää osata johtaa ja olla johdettavana. Ennen kaikkea, pitää osata tehdä tiimityötä.