CNN: Äärimmäinen kuumuus on uhka tulevaisuuden olympialaisille – ilmastotutkija antaa neuvoja järjestäjille

Pohjois-Euroopan kaupungit voivat olla potentiaalisia kesäolympialaisten kisapaikkoja tulevaisuudessa.

Maapallon jatkuva lämpeneminen on suuri uhka huippu-urheilulle ja tulevaisuuden arvokilpailuille, uutisoi yhdysvaltalaiskanava CNN.

Ilmastotieteeseen ja -analytiikkaan keskittyneen CarbonPlan-järjestön analyysin mukaan suurin osa maailman kaupungeista ei voi isännöidä olympialaisia kesäisin tulevina vuosikymmeninä, kun ne ylittävät turvallisen kosteuden ja lämmön rajan.

Vuoden 2036 kesäolympialaisia jo hakeneista kaupungeista ainakin Qatarin Doha, Intian Ahmedabad ja Indonesiaan rakennettava tuleva pääkaupunki Nusantara voivat CarbonPlanin arvion perusteella osoittautua liian kuumiksi kisapaikoiksi.

– Valitettavasti suurimmassa osassa maailmaa vuoden pahin kuumuus osuu juuri siihen aikaan, jolloin kesäolympialaiset yleensä pidetään, sanoo CarbonPlanin ilmastotutkija Oriana Chegwidden CNN:lle.

Aiemmista kisajärjestäjistä tällaisia kaupunkeja olisivat ainakin Peking, Ateena, Rooma, Atlanta, Tokio ja Soul, CNN listaa.

Sen sijaan ainakin Pohjois-Euroopan kaupungit voivat sääolojen nojalla osoittautua vastedes yhä potentiaalisemmiksi kisakaupungeiksi. CNN:n artikkelissa poimitaan esimerkeiksi Lontoo, Oslo ja Tukholma.

Kisasuunnittelulla suuri merkitys

CNN:n mukaan huippu-urheilijoiden lämpöhalvauksen ja -uupumuksen tapaukset yleistyvät, kun fossiilisten polttoaineiden saasteet nostavat lämpötiloja ja kosteustasoja. Myös katsojat, erityisesti viileämmistä ilmastoista saapuvat, ovat alttiita äärimmäiselle kuumuudelle.

Ilmastotutkija Chegwiddenin mukaan kuumuuden aiheuttamaa rasitusta voidaan vähentää yksinkertaisin keinoin.

– Esimerkiksi kisasuunnittelijat voisivat lieventää lämpöriskejä aloittamalla kisat ennen kesän kuuminta aikaa tai sen jälkeen, tai järjestämällä tapahtumia yöllä tai aikaisin aamulla, kun on viileämpää.

Lämpörasitusta luotaavat CarbonPlanin arviot perustuvat lämpötilojen mittaustapaan, jossa on otettu huomioon niin kuumuus, kosteus, tuulen nopeus, auringon kulma kuin pilvipeitekin.

Seuraavat kesäolympialaiset järjestetään vuonna 2028 Yhdysvaltain Los Angelesissa, ja Tyynen valtameren rannalla lämpötilat pysynevät kohtuullisina. Vuonna 2032 Brisbanessa olympialaiset järjestetään eteläisen pallonpuoliskon lopputalven aikana heinäkuussa.

Lue myös:

    Uusimmat