Deutsche Bankin pääkonttoriin ja sen muihin toimipisteisiin on tehty mittavat etsinnät Frankfurtissa.
CNN:n mukaan operaatioon osallistui noin 170 poliisia ja verotarkastajaa. Etsintä oli osa rahanpesuun liittyvää tutkintaa. Syyttäjien mukaan operaatio kohdistui ennen kaikkea kahteen pankin työntekijään sekä muutaman muuhun ihmiseen, joiden henkilöllisyyttä ei paljasteta.
Saksalaispankin epäillään auttaneen asiakkaitaan perustamaan yhtiöitä veroparatiiseihin. Viranomaisten mukaan tutkinta liittyy vuonna 2016 julki tulleisiin niin sanottuihin Panama-papereihin.
Jutun videolla pohditaan Panama-papereiden luovuttamista verottajalle
Frankfurtin viranomaisten mukaan Deutsche Bankin epäillään auttaneen ainakin 900 asiakasta Brittiläisillä Neitsytsaarilla yksistään vuonna 2016. Rahaa on liikkunut noin 310 miljoonaa euroa.