CNN:n viimeinen kannatuskysely: Trump ja Harris tasoissa

Uutiskanava CNN julkaisi viimeisen valtakunnallisen kyselynsä ennen pian koittavia Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

Uutiskanava CNN:n ja SSRS:n viimeisessä kannatusmittauksessa republikaanien Donald Trump ja demokraattien Kamala Harris ovat tasoissa.

Tuoreen mittauksen mukaan 47 prosenttia äänestäjistä tukee Harrisia ja 47 prosenttia Trumpia Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi.

CNN:n aiemmissa kyselyissä kaksikon välinen kilpailu on ollut hyvin tiukka.

Syyskuussa tehdyn kyselyn perusteella tuolloin Harrisia kannatti 48 prosenttia ja Trumpia 47 prosenttia.

Uutiskanavan mukaan kilpailu on ollut huomattavan tiukka koko vaalikampanjoinnin ajan. Kyselyiden perusteella 85 prosenttia todennäköisistä äänestäjistä ovat tienneet valintansa koko presidenttikilvan ajan ja vain 15 prosenttia sanoo muuttaneensa mielipidettään kampanjoinnin aikana.

Vajaa kaksi prosenttia kaikista todennäköisitä äänestäjistä sanoo, ettei ole päättänyt kantaansa ja yhdeksän prosenttia sanoo, että saattaa vielä muuttaa mieltään.

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään 5. marraskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat