Coachella-festivaali kerää Etelä-Kalifornian aavikolle 250 tuhatta ihmistä – tapahtumaan pääsyyn käytetään tuhansia dollareita

10.13871383bv
Blink-182:n rumpali Travis Barker Coachella-festivaalilla vuonna 2023./All Over Press
Julkaistu 23.04.2023 22:01

MTV VIIHDE - STT

STT vieraili yhdellä maailman tunnetuimmista musiikkifestivaaleista. Kiiltokuvabrändin alla oli tavalliselle festarikansalle järjestetty huippuluokan tapahtuma.

–  Siellä on niin hauskaa. Se muuttaa elämäsi.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Coachellassa käynyt tuttava innostui, kun kuuli suomalaistoimittajan lähtevän tutustumaan maailmankuuluun festivaaliin.

Huhtikuussa festivaalikauden avaava Coachella Valleyn musiikki- ja taidefestivaali kerää Etelä-Kalifornian aavikolle kahtena peräkkäisenä viikonloppuna yhteensä 250 000 ihmistä. Maineikkaalla festivaalilla esiintyvät popmaailman kansainväliset ykkösnimet, ja kolmen päivän aikana seitsemällä lavalla esiintyy toistasataa artistia tai yhtyettä. Lisäksi tapahtumassa on oheisohjelmaa, kuten dj-keikkoja.

Ensimmäisen kerran Coachella järjestettiin vuonna 1999. Pienestä vaihtoehtofestivaalista on tullut vuosien saatossa se paikka, missä pääesiintyjänä lavalle nouseminen on sulka hattuun. Tänä vuonna festareilla esiintyvät muun muassa eteläkorealaisen K-popin suurnimi Blackpink, puertoricolainen reggaeton-artisti Bad Bunny, espanjalainen poptähti Rosalia, rockia ja hip hopia yhdistelevä Gorillaz, islantilainen taidepop-legenda Björk  sekä paluun keikkalavoille tehnyt punk rock -yhtye Blink-182. Esiintyjälistalla on valtavirtapopin lisäksi genrejä laidasta laitaan sekä paljon pienempiä ja nousevia nimiä. 

Festivaali järjestettiin tänä vuonna kahtena peräkkäisenä viikonloppuna: 14.–16. huhtikuuta ja jälleen 21.–23. huhtikuuta.

Muutaman tunnin ajomatkan päästä Los Angelesista saapuneet Berenice ja Kevin Ramirez kertovat tulleensa toista kertaa Coachellaan musiikin vuoksi sekä löytääkseen uusia artisteja. Mukaansa he olivat houkutelleet ensikertalaisen Alexandria Leen, joka tuli paikalle itärannikolta Connecticutin osavaltiosta.

– Olen ollut muilla festivaaleilla, mutta täällä pidän musiikin monipuolisuudesta ja lavoista. Ne ovat kymmenen kautta kymmenen, Berenice Ramirez kertoi.

Lippu viikonlopuksi maksaa 549 dollaria, eli noin 495 euroa. 37-vuotiaat Ramirezit ja 30-vuotias Lee pitävät hintaa kohtuullisena kolmen päivän tapahtumasta ja useista keikoista. Muihin kuluihin voi vaikuttaa omalla suunnittelulla.

– Siinä on telttailukokemus, musiikkifestivaali ja loma kaikki samassa, Kevin Ramirez sanoi.

Festivaalin kakkosviikonloppu jatkuu vielä sunnuntaina, ja keikkoja voi katsoa livestriimin kautta myös Suomessa.

Texasista Coachellaan 2 000 dollarilla

Indion pikkukaupunkiin matkustetaan musiikin lisäksi itse tapahtuman vuoksi. Siitä kertoo esimerkiksi se, että liput festivaaleille myydään usein loppuun jo ennen esiintyjälistan julkaisua. Ihmiset jonottavat lippuja jonotuslistoilla, ja lipuista käydään kovaa kauppaa netissä. Tänä vuonna jälkimmäiselle viikonlopulle lippuja sai vielä tapahtumaviikolla. Ykkösviikonloppu on "se juttu", koska kaikki haluavat kokea Coachellan juuri ensimmäisinä.

Indioon "keskelle ei mitään" matkustaminen vaatii myös runsaasti vaivannäköä ja suunnittelua. Lippujen lisäksi rahaa on varattava matkoihin ja majoitukseen. Majoitusvaihtoehtoja on noin 150 dollarin eli noin 135 euron telttaleirinnästä luksushotelleihin. Matkakuluja tulee myös Indiossa, sillä välimatkat ovat jenkkityyliin pitkiä ja kuljettava autolla. Täytyy kuitenkin muistaa, että hintataso Yhdysvalloissa on Suomea yleisesti korkeampi.

Texasin osavaltiosta Houstonista ensimmäistä kertaa Coachellaan matkustaneet Aleksey Rodriguez ja Omar Ponce laskevat käyttäneensä kumpikin noin 2 000 dollaria kaikkiin kuluihin. 22-vuotiaat opiskelijat olivat säästäneet päästäkseen kokemaan hypetetyn festarin ja näkemään suosikkiartistejaan.

– Tämä on Coachella, se on niin ikoninen. Se on yksi kärkifestivaaleista maailmassa, Rodriguez sanoi saavuttuaan Indioon.

– Tunnelman voi aistia, eikä mikään ole verrattavissa aavikkoon, Ponce lisäsi.

Aavikko todella on tapahtumapaikkana erityinen: pilvettömällä taivaalla porottava aurinko nostaa lämpötilan lähemmäs 40:tä astetta ja kuivassa ilmassa hiekka pöllyää. Kävijöiden vakiovarusteena onkin bandanahuivi tai maski hiekkamyrskyjen varalta. Vesipullojen lisäksi ihmisillä on selässään juomareppuja.

Auringon laskettua ilma viilenee reilusti, mutta suomalaiseen makuun noin 20 asteen iltalämpötila on miellyttävä. Joskus aavikon kylmyys voi laskea reilusti alle 20 asteen, ja mukana on oltava toinen vaatekerrasto.

Toimivat käytännön järjestelyt

Coachellalla on maine Instagram-festivaalina, sillä festivaali on rakentanut brändiään jo vuosia Instagram-kuvastolla ja kuvauksellisena tapahtumana. Festivaali on panostanut houkuttelevan Instagram-kuvaston luomiseen.

Tapahtumapaikka on ilman some-hypeäkin maaginen: vuorien välissä, palmupuiden ympäröimänä on avara ja tyylikkäästi somisteltu festarialue. Illan pimetessä pääosaan nousevat valaistus ja valotaide, joka on henkeäsalpaavaa. Lavat, keikkojen video- ja valotuotanto sekä äänentoisto ovat kaikki huippuluokkaa

Coachellassa on nimensä mukaisesti esillä taidetta valtavien installaatioiden muodossa. Teokset ovat näyttäviä ja luovat lisää kuuluisaa Coachella-kuvastoa. Samalla ne toimivat tapaamispaikkoina sekä tarjoavat avoimella poolokentällä varjoa paahtavan auringon alla.

Vaikka tapahtumassa on paikalla yli 100 000 ihmistä, ei pahoja tungoksia ole ja käytännön järjestelyt toimivat. Festivaalialueelta ei juurikaan poistuta pitkien välimatkojen takia. Siksi onkin hyvä, että alueella on usein väljää ja siirtonurmelle mahtuu istumaan vilttien kanssa. Jonoja syntyy luonnollisesti ruoka- ja juomakojuille, vesipisteille sekä vessoihin, mutta mahdottomia ne eivät ole. Alue pysyi myös yllättävän siistinä ainakin auringonlaskuun asti.

Festarimuoti isossa osassa

Coachella-kuvastoa on somistellun tapahtumapaikan lisäksi yleisön muoti: festareille panostetaan ja laittaudutaan trendikkäästi. Oli kuitenkin ilahduttavaa huomata, että jälkimmäisen viikonlopun yleisö oli aivan tavallista festarikansaa. Ikähaitaria ja pukeutumistyyliä näki laidasta laitaan. Vip-puolella voi olla muodikkaammat näkymät, sillä Coachella on maineensa vuoksi influenssereiden näyttäytymispaikka. Vip-lipulla on hintaa 1 069 dollaria eli noin 960 euroa.

Tyylikkäisiin ja värikkäisiin festariasuihin olivat panostaneet Jen Lopez, Alberto Gomez ja Juju Cooley, jotka ottivat kuvia installaatioiden edustalla iltavalaistuksessa. Coachella-ensikertalaiset olivat matkustaneet Indioon Los Angelesista, Pohjois-Kalifornian San Josesta, sekä Havaijin Honolulusta. 25-vuotiaat laskivat käyttäneensä kaikkiin festivaalikuluihin runsaat 1 500 dollaria.

Musiikin lisäksi kaverukset kertoivat haluavansa kokea tapahtuman hypetetyn tunnelman ja kulttuurin paikan päällä.

– Olemme aina nähneet tämän sosiaalisessa mediassa, joten nyt halusimme itse tulla tänne, Cooley sanoi.

Kaveruksille pukeutumiseen panostaminen oli tärkeä osa kokemusta. Asuja suunniteltiin yhdessä viikkoja ennen.

– Se on yksi osa Coachella-kokemusta, että voit pukeutua miten haluat ja kokeilla muotiasi, koska siihen ei ole mitään sääntöjä, Cooley kertoi.

Tuoreimmat aiheesta

Coachella