Coldplay julkaisi Suomessa kuvatun musiikkivideon – Chris Martin tanssahtelee öisellä kadulla Helsingissä

Suomea viedään taas maailmankartalle, tällä kertaa Coldplayn toimesta.

Suomessa neljä loppuunmyytyä konserttia soittaneen brittiyhtye Coldplayn  feelslikeimfallinginlove-kappaleesta julkaistiin perjantaina remix-versio, jossa on mukana DJ:nä tunnettu Zerb. Kappale sai perjantaina myös musiikkivideon, joka on useiden yhtyeen suomalaisten fanien iloksi kuvattu Helsingissä.

Videolla avaarusoliomaskin taakse piiloutunut henkilö kävelee pitkin Helsingin Yrjönkatua. Henkilö kävelee muun muassa St. George -hotellin ohi. Ensimmäisen kertosäkeen kohdalla hahmo puhkeaa tanssiin.

Toisen säkeistön alkaessa henkilö jatkaa kävelemistä ja lyö ohi mennessään ylävitoset kadulla istuvan Coldplayn solistin Chris Martinin kanssa. Videon loppupuolella Martin liittyy avaruusoliomaskisen henkilön matkaan, ja kaksikko hyppii iloisesti pitkin Helsingin katuja.

Näet videon alla olevasta upotuksesta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Coldplayn Instagram-tarinassa julkaistiin aiemmin tällä viikolla kuva, jossa näkyi rumpukalvoon piirretty muumipeikko. 

– Meillä on kestänyt 25 vuotta tulla Suomeen ja kauniiseen Helsinkiin. Ja minulta on mennyt viimeiset neljä show’ta rumpupiirustuksen parissa. Tässä on muumi. Meillä on ollut niin ihanaa aikaa täällä. Kiitos lämpimästä vastaanotosta, Instagram-tarinassa luki. 

Chris Martin myös yllätti Olympiastadionin konserttiyleisön suomen kielen taidoillaan: muusikko osoitti usean lauseen edestä opiskelleensa suomea. 

– Kiitos ja hyvää iltaa. Olemme kaikki iloisia siitä, että olette täällä, Martin lausui mikrofoniin suomeksi tiistai-iltana 30. heinäkuuta. 

– Opettelen suomea ja rakastan sitä. Yksi sana päivässä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Olette kaikki kauniita, tervetuloa, laulaja jatkoi saaden yleisöltä valtaisat suosionosoitukset. 

Coldplayn konsertit keräsivät Helsingin Olympiastadionille neljän päivän aikana yhteensä yli 178 000 katsojaa. Kyseessä on suurin yksittäisen artistin tai yhtyeen Suomen vierailun lipunmyynti.  

Lue myös:

    Uusimmat