Koronarokotteen kehittäneen saksalaisen Biontechin toimitusjohtaja Ugur Sahin arvioi, että covid-19-tautia aiheuttava koronavirus tulee kiertämään maapallolla ainakin seuraavat 10 vuotta.
Hänestä ihmisten kannattaa varautua siihen, että paikallisia tartuntaryppäitä voi yhä syntyä, kuten muissakin taudeissa.
Sahin kuitenkin painotti, että rokotteen ansiosta paluu normaaliin elämään voi olla tapahtunut jo kesän loppuun mennessä, eikä laajoja sulkutoimia enää tarvita. Sahin kertoi asiasta tänään pidetyssä lehdistötilaisuudessa, raportoi brittilehti Guardian.
Biontech kertoi myös pystyvänsä tarvittaessa valmistamaan kuudessa viikossa koronarokotteen, joka tepsii Britanniassa havaittua viruksen uutta muunnosta vastaan.