Cristal Snow liikuttuu siskojensa järjestämästä yllätyksestä: "Paras lahja, jonka olen koskaan saanut"
Laulu rakkaudelle -ohjelmassa Cristal Snow pääsee istumaan yllätysten penkkiin.
Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelmassa yllätysten penkkiin istuu viihdetaiteilija Tapio Huuska eli Cristal Snow.
Hän on tärkeä ja rakas neljälle siskolleen Viiville, Miialle,Veeralle ja Jaanalle. Cristal Snow on ehtinyt urallaan tehdä monenlaisia asioita ja hän ollut monessa mukana. Hänen siskojensa mielestä tärkeintä, mitä hän on tehnyt, on se, että hän on aina tukenut ja auttanut siskojaan kaikessa.
Mies ei osaa ottaa kiitoksia vastaan, mutta nyt siskot eivät anna mahdollisuutta kieltäytyä niistä.
– Hän on minun ihan kaikki. En tiedä, mitä tapahtuisi, jos suhteellemme kävisi jotakin. Olen hänelle niin äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä hän on minun eteeni tehnyt, Viivi Huuska sanoo.
Siskojen kirjoittaman kirjeen lisäksi Cristal saa musiikkiesityksen. Kappale on Tori Amoksen Winter, jonka siskot valitsivat intuitiolla. Kappaleen esittää muusikko Eeva Louhivuori.
Kappale olikin sellainen, jota Cristal ulkomailla asuessaan kuunteli, kun ikävöi siskojaan. Cristal epäilee siskojen lukeneen hänen päiväkirjojaan, niin iso sattuma musiikkivalinta on.
– Tämä on paras lahja, jonka olen koskaan saanut, Cristal Snow sanoo ja halaa siskojaan.
Katso videolta, kuinka Cristal Snow reagoi yllätykseen!
Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi sunnuntaina klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla! Uusi kausi alkaa!
Uusimmat
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
Lataa lisää