"Darts-turnaus" käynnisti täyskäännöksen – Tommi Niemelä kertoo, mitä Pelicansissa tapahtui

7:07img
"Siellähän oli dartsturnaus" – Tommi Niemelä avaa Pelicansin nousua syksyn ahdingosta mestaruuskandidaatiksi.
Julkaistu 08.03.2024 07:05
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Pelicansin kausi jääkiekon SM-liigassa on ollut varsin kaksijakoinen. Päävalmentaja Tommi Niemelä kertoi MTV Urheilun lähetyksessä, mikä lahtelaisjoukkueen pelissä mätti syksyllä, ja mikä käänsi kelkan kulkusuunnan.

Pääkuvan paikalla olevalta videolta voit katsoa Tommi Niemelän arvion Pelicansin kauden kehityksestä. Videolla myös asiantuntijat Kari Jalonen ja Ari Vallin ruotivat lahtelaisten kauden kulkua. 

1. marraskuuta Pelicans kynti syvällä. Takana oli edellispäivän 1–2-kotitappio KalPalle ja vain kuusi voittoa kauden ensimmäisissä 18 ottelussa. Viime kevään finalistijoukkue oli kriisissä.

Oli keskiviikkoilta, ja Pelicansin joukkue oli kutsuttu palaveriin Lahden jäähallille. Asiasta vihiä saanut media odotti jopa päävalmentaja Tommi Niemelän potkuja, päivystipä joku toimittaja hallin ulkopuolella.

Aiheeseen otti kantaa myös MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen, joka suorastaan vaati potkuja Niemelälle.

Potkuja ei tullut. Sen sijaan hyökkääjä Joonas Enlund kertoi joukkueen pitäneen darts-turnauksen. Toteamus, joka päätyi myös Pelicansin fanituotekaupan myymiin t-paitoihin. 

Totuus tietysti on, että hallilla keskusteltiin vakavasti tilanteesta, johon lahtelaisjoukkue oli ajautunut. Eivätkä potkutkaan kaukana olleet. MTV Urheilu kertoi 1. marraskuuta Pelicans-johdon palaverista, jossa Niemelän asemaa joukkueen peräsimessä arvioitiin.

LUE MYÖS: Kriisi-Pelicans piti salamyhkäisen kokouksen – urheilupomo vaikenee viestistä: "En viitsi sitä sanoa"

Joka tapauksessa keskiviikkoillan palaveri tuotti tulosta. Pelicans hävisi vielä seuraavan ottelunsa SaiPalle, mutta sitten kurssi lähti oikenemaan uskomattomalla tavalla.

Kun kauden 19 ensimmäistä ottelua tuottivat joukkueelle 1,11 pistettä ottelua kohden, on tahti 4. marraskuuta pelatusta JYP-ottelusta lähtien ollut koko sarjan parasta. Pelicans on kahminut edellisista 38 ottelustaan 26 voittoa ja 2,08 pistettä ottelua kohden.

Uskomaton käänne.

– Siellähän oli dartsturnaus. Eikös se ollut sellainen, joka toi paljon, Niemelä palasi aiheeseen viela kerran MTV Urheilun haastattelussa.

Vakavoiduttuaan Niemelä toteaa rajusti uusiutuneen joukkueen vain vähitellen alkaneen löytää yhteistä säveltä.

– Ennen kaikkea se, että joukkueessa oli paljon uusia plejaajia ja paljon sellaisia pelaajia, jotka olivat pelanneet hyvin erityyppisissä joukkueissa erilaista jääkiekkoa. Viestin eteenpäin vieminen ja ennen kaikkea ymmärryksen lisääminen, se oli meillä haastavaa ja kesti tietyn aikaa.

LUE MYÖS: Petteri Sihvonen yllättyi mystisestä paperilapusta – NHL:ssä rutinoitunut seurapomo innostui läksyttämään: "No tietysti!"

Syksyn vaikeuksien lisäksi Pelicansissa on kauden aikana käynyt melkoinen myllerrys myös pelaajaosastolla. Suurin odotuksin Lahteen hankittu maalivahti Jussi Olkinuora käytti sopimuksensa suoman mahdollisuuden ja siirtyi kesken kauden Sveitsiin. Joukkueesta ovat poistuneet myös Sakke Hämäläinen ja Lenni Killinen sekä lokakuussa Lahteen palannut Anton Mylläri, joka jatkoi matkaansa omasta halustaan koeajan jälkeen.

Kesken kauden joukkueeseen ovat liittyneet muun muassa maalivahdit Johan Gustafsson ja Niklas Kokko, puolustajat Ben Blood ja Johannes Johannesen ja hyökkääjät Juhamatti Aaltonen ja Nathan Schnarr.

Myös loukkaantumiset ovat piinanneet lahtelaisia.

Niemelän mukaan Pelicansissa on maltettu uskoa koko ajan käynnissä olevaan prosessiin. Se kantaa nyt hedelmää.

– Huolimatta siitä mitä kaikkea peleissä tapahtui syksyllä ja huolimatta siitä, että on ollut kymmentä äijää sivussa ja maalivahteja vaihtelee sinne tänne. Olen tosi onnellinen siitä, että toi joukkue on tullut yhteen ja ennen kaikkea alkanut uskoa yhteiseen asiaan.

100 pistettä pelaamissaan 57 ottelussa kerännyt joukkue kamppailee kiivaasti pudotuspelien kotiedusta ja on yksi vahva kandidaatti Suomen mestariksi kevään peleissä.

– Ehkä se isoin muutos on ollut siinä, että kaikkien pelaajien usko ja luotto siihen peliin on vahvistunut, Niemelä sanoo.

– Ne on oppinut uskomaan siihen, että kun jauhetaan tätä omaa juttua, se tulos tulee sieltä yksittäisessä pelissä. Kun seuraavana päivänä tullaan tekemään parempaa työtä, se johtaa siihen, että jossain vaiheesa ollaan erittäin hyvässä formussa.

Kevään tärkeimpien hetkien lähestyessä Pelicansin peli näyttäisi olevan lahtelaisittain lupauksia antavassa formussa.

Pelicans–JYP SM-liigassa perjantaina kello 18.30 alkaen. Suora lähetys katsottavissa MTV Katsomossa!

"Darts-turnaus" nousee esiin myös uudessa Sihvosen kanssa hallilla -jaksossa, jossa asiantuntija vierailee Pelicansin luona Lahdessa. Ohjelmasarjan 3. jakso katsottavissa nyt kokonaisuudessaan MTV Katsomossa

Tuoreimmat aiheesta

Liiga