DeSantis luopui presidenttikisasta Yhdysvalloissa – Trump ja Haley koventaneet kritiikkiä toisiaan vastaan
Yhdysvalloissa esivaalikierros jatkuu New Hampshiressa.
Yhdysvalloissa Floridan kuvernööri Ron DeSantis on luopunut republikaanien presidenttiehdokaskisasta. DeSantis ilmoitti samalla asettuvansa ex-presidentti Donald Trumpin tukijaksi. Esivaalikierros jatkuu tiistaina New Hampshiressa, missä Nikky Haleyn arvioidaan haastavana Trumpia tiukemmin kuin ensimmäisessä esivaaliosavaltiossa Iowassa.
MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen seuraa vaalikamppailua New Hampshiressa. Karppinen kertoo, että DeSantiksen poisjäänti auttaa Trumpia jonkin verran, mutta ei riittävästi.
– DeSantiksella ei ollut täällä kuin muutaman prosentin kannatus. Nikky Haleyn tukijat toivovat, että tämä herättäisi viimeisetkin sitoutumattomat tai maltillisemmat republikaanit näkemään, että enää vain Haley seisoo Trumpin ehdokkuuden edessä ja saisi näin lisää kannattajia tuekseen.
Karppisen mukaan Trump ja Haley ovat koventaneet kritiikkiä toisiaan vastaan.
– Trump haukkuu Haleya muun muassa lintuaivoksi ja Haley korostaa kuinka paljon Trump valehtelee ja hän on myös alkanut nostaa Trumpin iän esiin.
Taannoin Trump muun muassa sekoitti Haleyn edustajainhuoneen entiseen puhemieheen Nancy pelociin, joten Haley korostaa tämän osoittavan, että Trump, kuten Bidenkin on liian vanha presidentiksi.
Onko Haleylla mahdollisuuksia peitota Trump? Katso Mari Karppisen koko raportti yllä olevalta videolta
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää