Salattujen asiakirjojen vääränlaisesta säilyttämisestä Trumpia uhkaa jopa 450 vuoden tuomio.
Donald Trumpin kalenteri on jo tänä vuonna täynnä oikeusjuttuja. Republikaanipuolueen ykkössuosikki presidenttiehdokkaaksi on syytettynä muun muassa vaalituloksen peukaloinnista ja hyssyttelyrahojen maksamisesta.
Yhdysvaltojen presidentinvaalit järjestetään marraskuussa. Trumpin ehdolla oleminen on herättänyt kysymyksiä siitä, pyrkiikö hän presidentiksi oikeusjuttujen pelossa. Trump on syytettynä useissa rikosjutuissa, joista rangaistus voi olla vankeutta.
Liittovaltiotason jutuissa Trump voisi presidentiksi tultuaan mahdollisesti armahtaa itsensä. Tällaista ei tosin ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Trumpin vaalivoitto aiheuttaisi pohdittavaa oikeusministeriössä. Ministeriön kanta on, että istuvaa presidenttiä ei voi syyttää rikoksista. On silti epäselvää, voiko presidenttiä syyttää, jos syytteet on nostettu silloin, kun hän ei vielä ole virassa.
Lue myös: Jo toinen osavaltio päätti: Trump ei ole vaalikelpoinen presidentinvaaleissa
Myös jälkikasvu käräjillä
Trumpin vuosi alkaa siviilikanteen käsittelyllä. Kun Trump tuomittiin toukokuussa kirjailija-toimittaja E. Jean Carrollin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kunnianloukkauksesta viiden miljoonan dollarin korvauksiin, Trump kommentoi, että syytteet ovat keksittyjä ja niiden motiivi on poliittinen.
Tästä seurasi uusi siviilikanne, jossa Carroll syyttää Trumpia uudelleen kunnianloukkauksesta. Juttua käsitellään 15. tammikuuta.
Tammikuussa on myös ensimmäinen presidenttikisan esivaali, joka järjestetään perinteisesti Iowassa. Viimeiset esivaalit järjestetään vasta kesäkuussa.
New Yorkin osavaltion oikeuskansleri Letitia James on nostanut Trumpia vastaan siviilikanteen, jossa Trumpin syytetään liioitelleen omaisuutensa arvoa saadakseen parempia lainoja ja vakuutuksia.
Toisin kuin rikosjutuissa Trumpia ei uhkaa vankila vaan hänen yritysryppäänsä Trump Organizationin tuho. James vaatii muun muassa 250 miljoonan dollarin korvauksia sekä Trumpia ja hänen poikiaan Donald Trump Junioria ja Eric Trumpia koskevaa pysyvää liiketoimintakieltoa.
Tuomari päätti jo syyskuussa, että Trump on syyllistynyt petokseen, joten tätä asiaa ei oikeudenkäynnissä käsitellä. Tuomarin päätös saattaa tulla jo alkuvuodesta.
Trumpin kiireinen maaliskuu
Trumpin vuoden ensimmäinen rikosjuttu koskee muun muassa juonimista Yhdysvaltain pettämiseksi ja virallisen menettelyn estämiseksi. Virallinen menettely viittaa vuoden 2021 tammikuun 6. päivään, jolloin Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressitaloon aikeenaan estää Joe Bidenin vaalivoiton vahvistaminen.
Juttua on tarkoitus käsitellä maanantaina 4. maaliskuuta liittovaltiotasolla Washingtonissa. Ajankohta on Trumpille hankala, sillä seuraavana päivänä on niin kutsuttu supertiistai, jolloin esimerkiksi Texasissa ja Kaliforniassa äänestetään republikaanien presidenttiehdokkaasta.
Trumpin mukaan oikeudenkäynnin ajankohta on juuri sitä, "mitä korruptoitunut hallintomme halusi".
Lue myös: Coloradon Trump-päätös suisti Yhdysvallat aivan uuteen tilanteeseen, sanoo Risto E. J. Penttilä
Georgian osavaltiossa mahdollisesti maaliskuun alussa alkavassa rikosjutussa Trumpia syytetään muun muassa presidentinvaalien häiritsemisestä. Syytettynä on myös Trumpin aiempi henkilökohtainen asianajaja Rudy Giuliani.
Tästä rikosjutusta Trump ei pääsisi eroon edes presidenttinä, sillä asia käsitellään osavaltiotasolla ja vain osavaltion nimittämä armahduslautakunta voi armahtaa rikoksesta tuomitun.
Maaliskuun 25. päivänä New Yorkin osavaltio käsittelee rikosjuttua, jossa Trumpin epäillään maksaneen pornonäyttelijä Stephanie Cliffordille 130 000 dollaria, jotta tämä ei puhuisi suhteestaan Trumpiin. Rahoja ei kuitenkaan näy Trump Organizationin kirjanpidossa, minkä vuoksi asiaa käsitellään kirjanpitorikoksena.
Koska juttu on osavaltiotasolla, vain New Yorkin kuvernööri voisi armahtaa Trumpin.
Salaiset asiakirjat kylpyhuoneessa
Toukokuun 20. päivänä käsittelyssä olevassa rikosjutussa on lähes 40 syytekohtaa. Näitä ovat muun muassa salaliitto oikeuden estämiseksi ja maanpuolustussalaisuuksien säilyttäminen vakoilulain vastaisesti.
Trump säilytti presidenttikautensa jälkeen Floridassa Mar-a-Lago-kartanossaan noin 11 000:aa salattua asiakirjaa. Asiakirjoja varastoitiin tiettävästi muun muassa yhteen kartanon kylpyhuoneista.
Floridassa käsiteltävä juttu on liittovaltiotasoinen, minkä vuoksi Trump voisi armahtaa itsensä myös tässä tapauksessa. Trumpin saama maksimirangaistus voisi olla kaikista vireillä olevasta neljästä rikosjutusta pisin, jopa 450 vuotta. Vaikka rangaistus olisi paljon lyhyempi, tuomio johtaa tästä rikoksesta usein vankilaan.
Republikaanipuolue nimittää Trumpin ehdokkaakseen todennäköisesti heinäkuussa. 77-vuotiaan Trumpin kannatus on tällä hetkellä ylivoimaiset 63 prosenttia. Maassa ei ole koskaan aiemmin valittu rikoksesta syytteessä olevaa presidenttiä, mutta Trump on rikkonut rajoja ennenkin.