Yhdysvaltojen presidenttiin liitetty Stormy Daniels pidätettiin Ohion osavaltiossa sijaitsevalla strippiklubilla.
Aikuisviihdenäyttelijä Stormy Daniels pidätettiin Ohiossa asiakkaan koskettua tätä kesken strippausesiintymisen. Ohion lain mukaan puolialasti tai alasti työskentelevää ihmistä ei saa koskea perheen ulkopuolisten toimesta tämän ollessa lavalla.
Daniels oli Ohiossa osana käynnissä olevaa kiertuettaan. Hänet pidätettiin varhain torstaiaamuna. Danielsin asianajaja Michael Avenatti kertoi tapahtuneesta Twitter-tilillään, ilmaisten kummastustaan lainvalvojia kohtaan.
– Hänet pidätettiin, koska hän mukamas antoi asiakkaan koskea häntä ei-seksuaalisella tavalla. Vitsailetteko? He laittavat lainvalvojia tällaisiin operaatioihin? On pakko olla tärkeämpiäkin asioita! Avenatti kommentoi.
Daniels on ollut otsikoissa väitetystä suhteestaan Yhdysvaltojen tämänhetkisen presidentin, Donald Trumpin, kanssa. Danielsin mukaan suhde olisi tapahtunut vuonna 2006 ja Trumpin asianajaja Michael Cohen olisi maksanut hänelle 130 000 dollaria pitääkseen Danielsin vaitonaisena vuoden 2016 vaalien aikaan.
Trump on kieltänyt suhteen tapahtuneen, mutta sanonut maksaneensa Cohenille takaisin asianajajansa Danielsille tarjoamat rahat.
– Tämä oli lavastus, jolla oli poliittisia motiiveja. Tämä tuoksuu epätoivolta. Taistelemme kaikkia vääriä syytteitä vastaan, Avenatti latasi asiakkaansa pidättämisen jälkeen.
Daniels haastaa Trumpin ja Cohenin oikeuteen päästäkseen eroon vaitiolosopimuksesta, jonka hän kirjoitti vain päiviä ennen 2016 vaaleja, jotta hän ei puhuisi väitetystä suhteesta. Avanattin mukaan rahojen maksaminen rikkoo kampanjafinansseja koskevaa lakia.
Lähde: CNN