Doping-asiantuntija Timo Seppälän seuraajaksi valittiin entinen vapaapainija Rauhala

Seppälä
Timo SeppäläLehtikuva
Julkaistu 09.11.2017 13:55

MTV SPORT - STT

Pekka Rauhala seuraa Timo Seppälää Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n lääketieteellisenä asiantuntijana.

SUEK tiedotti torstaina, että Rauhala aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa. Tehtävän kerrotaan olevan osa-aikainen.

Rauhala toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan farmakologian osastolla. Rauhala väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1988. Urheilu-urallaan hän oli menestyksekäs vapaapainija.

Seppälä työskenteli SUEKin ja sitä edeltäneiden antidoping-organisaatioiden palveluksessa vuodesta 1989 alkaen. Hän jäi eläkkeelle keväällä 2017.

Ilta-Sanomat uutisoi vuosi sitten, että Seppälä joutui syyskuussa 2016 tapaturmaan, jossa sai selkäydinvamman. Seppälä ei kertonut tarkemmin voinnistaan, mutta sanoi tuolloin pyrkivänsä kuntoutumisesta takaisin työelämään.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu