Antidopingtyön uranuurtaja Timo Seppälä on kuollut

Antidopingtyön uranuurtaja Timo Seppälä on kuollut 72-vuotiaana, kertoo Suomen urheilun eettinen keskus.

SUEKin mukaan Seppälä menehtyi Helsingissä 16. joulukuuta. 

Seppälä aloitti vuonna 1988 työskentelyn Kansallisen Doping-Toimikunnan lääkäriryhmässä, joka oli Suomen ensimmäinen antidopingorganisaatio, kertoo SUEK.

Seppälä jatkoi urallaan kaikissa antidopingorganisaatioissa, mukaan lukien SUEKissa, josta jäi eläkkeelle lääketieteellisen johtajan tehtävästä vakavan loukkaantumisen jälkeen vuonna 2017. 

Suomalaisen antidopingtoiminnan kehittämisen keskiössä olleella Seppälällä oli ratkaiseva rooli, kun dopingrikokset lisättiin suomalaiseen lainsäädäntöön vuonna 2002. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Seppälälle kultaisen ansioristin vuonna 2011. Vuonna 2019 hän sai urheilugaalassa erikoispalkinnon työstään puhtaan urheilun puolesta. 

Seppälä hoiti antidopingtehtäviään päätoimensa ohella. Hän teki varsinaisen työuransa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja sitä edeltäneellä Kansanterveyslaitoksella laboratoriojohtajana ja ylilääkärinä. 

Tutkijana Seppälä työskenteli Suomen lisäksi Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Hän osallistui lukuisiin kansainvälisiin tutkimushankkeisiin.

Lue myös:

    Uusimmat